Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

Suunnitelma varomerkkien varalle

Varomerkeillä tarkoitetaan oireita, joita alkaa ilmentyä ennen varsinaisen masennuksen puhkeamista.

Mikäli sinulla on toistuva masennus, on entistä tärkeämpää oppia tunnistamaan omia varomerkkejä. Niiden avulla voit vaikuttaa vointiisi jo varhaisessa vaiheessa. Varomerkit voivat näkyä ajattelun, tunteen ja toiminnan tasolla.

Tunnistamalla omia masennusoireita, niitä on mahdollista katkaista ennen kuin ne kasvavat voimakkaiksi. 

Videolla (2:29) masennusta kokenet henkilöt kertovat, miten he ovat oppineet puuttumaan omiin oireisiin. Monet saavat apua etukäteen tehdystä turvasuunnitelma. Suunnitelmaan voi kuulua esimerkiksi yhteydenotto läheiseen ihmiseen tai tuttuun auttavaan työntekijään. 

Harjoitus: Omat varomerkkini

Tavoite

Tunnistat omat varomerkkisi. Pystyt niiden avulla havaitsemaan, jos mielialasi alkaa laskemaan.

Ohje

Varomerkeillä tarkoitetaan oireita, joita alkaa ilmentyä ennen varsinaisen masennuksen puhkeamista. Varomerkkejä voi ilmaantua ajatusten, tunteiden ja toiminnan tasolla.

On tärkeää oppia tunnistamaan omia varomerkkejä, jotta vointiin voi vaikuttaa jo varhaisessa vaiheessa.

Pohdi omia varomerkkejäsi, ja tee suunnitelma niiden varalle.

Loading ...