Jiõččhåidd-programm
Mitä teen, jos minulla on itsetuhoisia ajatuksia?
Itsetuhoiset ajatukset ovat yleisiä masentuneilla. Myös itsensä vahingoittaminen, esimerkiksi viiltelemällä, on varsin tavallista masennukseen ja ahdistuneisuuteen sairastuneilla.
Itsetuhoisten ajatusten kanssa ei kannata jäädä yksin, eikä niitä tarvitse hävetä. Videolla (1:48) ylilääkäri Suoma Saarni kehottaa kertomaan ajatuksistaan tai jo tapahtuneesta itsensä vahingoittamisesta rohkeasti läheiselle.
Apua voi hakea vaikka yhdessä.
Mikäli sinulla on jo hoitokontakti, kerro tuntemuksistasi omalle ammattilaisellesi.
Mikäli sinulla ei ole hoitokontaktia, kannattaa olla yhteydessä perusterveydenhuoltoon. Perusterveydenhuoltoon kuuluvat esimerkiksi terveysasemat, työterveyshuolto, opiskeluterveydenhuolto ja yksityiset lääkäriasemat.
Muista
Itsensä vahingoittaminen esimerkiksi viiltelemällä on masennukseen ja ahdistukseen sairastuneilla tavallista. Siihen kannattaa hakea rohkeasti apua.
Seuraavassa osiossa tutustutaan työkaluihin, jotka auttavat arjen hallinnassa. Opit myös havainnoimaan masennuksen taustalla olevia ajatuksia.