Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Miten tästä eteenpäin?

Olet nyt suorittanut tämän ohjelman loppuun. Hienoa!

Toivottavasti sait hyödyllistä tietoa, uusia ideoita ja työkaluja. Itselle sopivalta tuntuvien harjoitusten tekoa kannattaa jatkaa tulevaisuudessakin. Kiinnitä jatkossakin huomiota myös omaan arjenhallintaasi ja pyri huolehtimaan itsestäsi.

Salli itsellesi lepopäiviä ja -hetkiä, ja suunnittele niitä vaikka ennakkoon. Suunnittele viikkokalenteriin myös hetkiä liikunnalle ja mielekkäälle toiminnalle.

Seuraavalla videolla (1:20) kuulet, miten oman mielen hyvinvointia voi ylläpitää omahoito-ohjelman jälkeen.

Muista

Mikäli elämäntilanteen aiheuttama kuormitus tuntuu niin voimakkaalta, että voimavarasi eivät riitä sen käsittelemiseen, älä epäröi hakea apua!

Miten toimin, jos tämä ohjelma ei auttanut?

Ammattilaiselta saatava apu

Haastavan elämäntilanteen aiheuttama kuormitus voi altistaa mielenterveyden ongelmille. Tällöin voi olla tarvetta ammattiavulle. Mikäli sinulla on jo hoitokontakti, kerro tuntemuksistasi omalle ammattilaisellesi.

Mikäli sinulla ei ole hoitokontaktia, kannattaa ottaa yhteyttä perusterveydenhuoltoon eli esimerkiksi terveysasemalle, työterveyshuoltoon tai yksityiselle lääkäriasemalle. Lisätietoa avun hakemisesta löytyy mielenterveyspalvelut-osiosta.

Myös maksuttomat nettiterapiat ovat nopeasti saatavilla oleva tehokas apu moneen yleiseen mielenterveyden ongelmaan.

Nettiterapiaa on saatavilla 16 vuotta täyttäneille.

Kolmannen sektorin tuki

Vaikeissa elämäntilanteissa voi myös olla hyötyä sosiaalipalveluista tai kolmannen sektorin tukipalveluista ja vertaistuesta.

Näitä ovat esimerkiksi seuraavat tahot:

Uskontojen uhrien tuki UUT ry

Uskontojen uhrien tuki UUT ry tukee uskonyhteisöissä vaikeuksiin joutuneita vertaistuen keinoin. UUT:n verkkosivuilta löydät esimerkiksi

Uskontojen uhrien tuki UUT ry (uut.fi)

Sateenkaariyhdistys Malkus

Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten henkistä ja hengellistä hyvinvointia. Valtakunnallisesti toimiva yhdistys järjestää leirejä, keskustelutilaisuuksia ja muuta toimintaa itse sekä yhteistyökumppaneidensa kanssa.

Sateenkaariyhdistys Malkus (malkus.fi)

Sopu-työ

Loisto setlementti ry:n Sopu-työn tavoitteena on ennaltaehkäistä kunniakäsityksiin liittyviä konflikteja ja väkivaltaa perheissä ja yhteisöissä. Sopu-työ tukee monikulttuurisia nuoria ja vanhempia tarjoamalla sovitteluapua ja välineitä kunnioittavaan vuorovaikutukseen sekä järjestämällä vertaisryhmiä ja neuvontaa.

Sopu-työ (soputila.fi)

DIDAR

DIDAR työskentelee niiden Suomessa asuvien maahan muuttaneiden yhteisöjen ja henkilöiden kanssa, jotka voivat kohdata kunniaan liittyviä haitallisia perinteitä. 

DIDAR (didar.fi)

Suomen Delfins ry

Suomen Delfins ry tarjoaa apua lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyille aikuisille chattien, keskusteluryhmien ja neuvontapuhelimen muodossa.

Suomen Delfins ry (suomendelfins.fi)

Monika-naiset liitto ry

Monika-naiset liitto ry on järjestö, joka auttaa ja tukee maahan muuttaneita naisia eri kielillä.

Monika-naiset liitto ry (monikanaiset.fi)

Rikosuhripäivystys

Rikosuhripäivystys (RIKU) parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa vaikuttamalla ja tuottamalla tukipalveluita. Auttava puhelin p. 116 006. 

Rikosuhripäivystys (riku.fi)

Ensi- ja turvakotien liitto

Ensi- ja turvakotien liitto on valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä. Eri paikkakuntien ensi- ja turvakotien yhteystiedot löytyvät nettisivuilta.

Ensi- ja turvakotien liitto (ensijaturvakotienliitto.fi)

Nettiturvakoti

Nettiturvakoti on Ensi- ja turvakotien liiton verkkopalvelu, joka auttaa väkivallan kaikkia osapuolia tarjoamalla heille tietoa, keskusteluapua sekä tarinoita perhe- ja lähisuhdeväkivallasta ja siitä selviytymisestä. Palvelu huomioi myös lapset ja nuoret väkivallan todistajina ja kohteina.

Nettiturvakoti (nettiturvakoti.fi)

MIELI ry

MIELI Suomen mielenterveys ry tarjoaa mielenterveystaitoihin liittyvää tietoa ja harjoituksia sekä tukea elämän eri tilanteisiin. MIELI kriisipuhelin päivystää vuorokauden ympäri numerossa 09 2525 0111.

MIELI Suomen mielenterveys ry (mieli.fi)

Tukinet

Tukinet on netissä toimiva kriisikeskus, jossa on mahdollista saada eri teemoihin liittyvää tukea kahdenkeskisten chattien, ryhmäkeskusteluiden tai henkilökohtaisen tukihenkilön muodossa.

Tukinet (tukinet.fi)

Naisten Linja

Naisten Linja on tarkoitettu kaikenikäisille väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille. Tukipuhelin p. 0800 02400.

Naisten Linja (naistenlinja.fi)

Nollalinja

Nollalinja auttaa henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa kokevia ja väkivaltaa kokeneiden läheisiä. Auttava puhelin lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille: 080 005 005.

Nollalinja (nollalinja.fi)

Raiskauskriisikeskus Tukinainen

Raiskauskriisikeskus Tukinainen antaa tukea, apua ja neuvontaa seksuaalirikosten uhreille, heidän läheisilleen ja uhrien parissa työskenteleville.

Raiskauskriisikeskus Tukinainen (tukinainen.fi)

Seritatyö

Seritatyö tarjoaa matalan kynnyksen keskusteluapua kysymyksissä, jotka koskevat seksuaalisuuteen liittyviä rajoja.

Seritatyö (seritatyo.fi)

Tukikeskus Varjo

Tukikeskus Varjo on eron jälkeisen väkivallan ja vainon tukikeskus.

Tukikeskus Varjo (varjosta.fi)

Maria Akatemia

Maria Akatemia tarjoaa tukea väkivaltaa käyttäneille naisille.

Maria Akatemia (mariaakatemia.fi)

Suvanto ry

Suvanto ry tarjoaa tukea ja neuvontaa kaltoinkohtelua, hyväksikäyttöä, väkivaltaa tai niiden uhkaa kokeneille ikääntyneille ihmisille sekä heidän läheisilleen.

Suvanto ry (suvantory.fi)

Nuorten Exit

Nuorten Exit tarjoaa tietoa seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja tukea seksuaaliseen kaltoinkohteluun liittyvissä tilanteissa.

Nuorten Exit (nuortenexit.fi)

Miessakit ry

Miessakit ry tarjoaa erilaisia palveluita miesten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Miessakit ry (miessakit.fi)

Seta

Seta on ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on yhteiskunnallinen tasavertaisuus riippumatta ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta.

Seta (seta.fi)

Sinuiksi

Sinuiksi on tuki- ja neuvontapalvelu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville. Palvelu tarjoaa vertaisvälitystä, chat-ryhmiä ja asiantuntijan puhelinpäivystyksen.

Sinuiksi (sinuiksi.fi)

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus tarjoaa vertaistukipalveluita ja työpajoja transihmisille, sukupuoltaan pohtiville ja heidän läheisilleen.

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus (sukupuolenosaamiskeskus.fi)

Nyyti ry

Nyyti ry on opiskelijoiden mielenterveyttä ja elämänhallintaa tukeva ja edistävä yleishyödyllinen järjestö, joka järjestää muun muassa erilaisia nettiryhmiä.

Nyyti ry (nyyti.fi)

Helsinki Missio - järjestö

HelsinkiMissio tekee työtä yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Erimuotoista toimintaa löytyy niin lapsiperheille, nuorille kuin senioreillekin.

HelsinkiMissio (helsinkimissio.fi)

Takuusäätiö

Takuusäätiö on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö, joka tukee ihmisten itsenäistä selviytymistä arjen raha-asioissa ja velkojen hoidossa.

Takuusäätiö (takuusaatio.fi)

Taloudellinen väkivalta tutuksi -hanke

Taloudellinen väkivalta tutuksi -hanke tarjoaa tukea taloudelliseen väkivaltaan.

Taloudellinen väkivalta tutuksi (taloudellinenvakivalta.fi)

Muita hyödyllisiä linkkejä

Jos taustasi on yhteisössä, jossa harjoitetaan entisten jäsenten karttamista, voit tutustua karttamista käsittelevään tietoon Shunning is a crime -sivustolla: (shunningisacrime.org)

Lue lisää seksuaalioikeuksista Väestöliiton sivuilta:

Seksuaalioikeudet (vaestoliitto.fi)

Muita hyödyllisiä omahoito-ohjelmia

Kiitos!

Toivomme, että tästä omahoito-ohjelmasta oli apua sinulle. Toipuminen raskaista kokemuksista vie aikaa, mutta on mahdollista!

Saitko apua uskonnollisesta yhteisöstä irtautumisen omahoito-ohjelmasta?

Haluatko antaa meille palautetta tai kehitysehdotuksia sisällöistä? Otamme mielellämme niin ruusut kuin risutkin vastaan.