Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Mitä on vähemmistöstressi?

Uskonnolliseen vähemmistöön kuuluminen voi tuottaa vähemmistöstressiä. Vähemmistöstressi tarkoittaa kuormitusta, joka aiheutuu omaa vähemmistöä koskevien ennakkoluulojen kohtaamisesta.

Vähemmistöstressiä voi kokea uskonyhteisön jäsenenä ja yhteisöstä irtautumisen jälkeen. Irtautuja voi kokea olevansa ulkopuolinen kaikkialla, sekä uskonyhteisössä että valtakulttuurissa.

Vähemmistöön liittyvät negatiiviset viestit voivat sisäistyä osaksi minäkuvaa. Tämä heikentää itsetuntoa ja altistaa mielenterveyden ongelmille ja esimerkiksi häpeäntunteille.

Syrjintäkokemukset, mahdollinen ulossulkeminen ja jatkuva valppaana oleminen aiheuttavat kaikki stressiä. Se vaikuttaa negatiivisesti fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen.

Vähemmistöidentiteetti voi säilyä irtautumisen jälkeen

Vähemmistöstressi ei välttämättä häviä yhteisöstä irtautuessa. Henkilö voi edelleen kokea olevansa osa vähemmistöä. Hengellisyys on saattanut olla iso osa minäkuvaa, eikä oma tausta uskonyhteisössä katoa.

Erilaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemukset voivat seurata mukana pitkään yhteisöstä irtautumisen jälkeen.

Vähemmistön vähemmistöt

Osa ihmisistä kuuluu vähemmistön vähemmistöön, esimerkiksi seksuaalivähemmistöön uskonyhteisön sisällä. Tällöin koettu syrjintä ja vähemmistöstressi voivat olla moninkertaisia.

Ennakkoluuloja saattaa kohdata sekä yhteisön sisä- että ulkopuolella. Tällöin voi kokea, että ei ole missään täysin hyväksytty. Tämä voi johtaa tarpeeseen piilottaa osia itsestään ja elää kaksoiselämää.

Miten vähemmistöstressiä voi helpottaa?

Vähemmistöstressi ja hengellinen väkivalta ovat yhteiskunnallisia, eivät yksilön ongelmia. Siitä huolimatta vähemmistöstressikokemuksia on mahdollista käsitellä ja niihin voi löytää helpotusta.

Esimerkiksi terapia voi auttaa löytämään vähemmistöstressiltä suojaavia tekijöitä sekä lisää voimavaroja. Myös vertaistuesta voi olla merkittävää apua.

Harjoituksen 9. Ulkopuolisuuden käsittely avulla voit itsenäisesti pohtia kokemuksiasi vähemmistöstressistä.