Jiõččhåidd-programm
Miten masennusta hoidetaan?
Masennusoireista voi päästä eroon kokonaan.
Videolla (1:30) psykiatrian ylilääkäri kertoo, että omahoito-ohjelma, lääkehoito, nettiterapia ja psykoterapia tehoavat kaikki hyvin masennukseen. Alta voit lukea lisää hoitomuodoista.
Omahoito-ohjelma itsenäiseen työskentelyyn
Joskus haitalliset tavat ajatella tai käyttäytyä heikentävät hyvinvointia. Jos näin on, on ne hyvä tiedostaa ja tunnistaa. Tällöin niitä pystyy myös muokkaamaan.
Omien ajatus- ja käyttäytymismallien kanssa työskentely onkin keskeistä tässä omahoito-ohjelmassa. Samalla opitaan myös tietoisuustaitoja ja rentoutumista.
Voit käyttää tätä omahoito-ohjelmaa
- itsenäisesti
- odotellessasi muuta hoitoa
- muun hoidon tukena
- muun hoidon jo loputtua
Muut ihmiset tukena
Moni kertoo olonsa helpottuneen, kun on kertonut oireistaan läheisilleen. Läheisesi ovat saattaneet myös huomata oireesi. Keskustelemalla voit saada yllättävänkin paljon tukea ja ymmärrystä toipumiseesi.
Jos läheisille puhuminen ei ole mahdollista, voit hakeutua juttelemaan vertaisten kanssa. Vertaistukea on saatavilla ryhmässä ja kahden kesken. Mahdollisuuksia keskustella on sekä kasvotusten että verkossa. On olemassa myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ohjaamaa vertaistoimintaa.
"Suru puoliintuu jutellessa"
Seuraavalla videolla (2:50) masennusta kokeneet henkilöt kertovat olonsa helpottuneen puhumalla psyykkisistä oireistaan läheisille tai vertaisille.
Videolla esiintyvä Liisa vertaa, että jaettu ilo tuntuu kaksinkertaiselta, kun taas suru puoliintuu jutellessa.
Ammattilaiselta saatava apu
Masennuksen hoidossa käytetään usein psykososiaalisia hoitoja ja lääkehoitoa. Näitä voidaan antaa joko erikseen tai samanaikaisesti.
Psykososiaaliset hoidot perustuvat tutkimusnäyttöön. Vuorovaikutukseen pohjautuvia ammattilaisen toteuttamia psykososiaalisia hoitomenetelmiä ovat muun muassa psykoterapiat ja muut keskusteluhoidot. Nettiterapia pohjautuu itsenäisempään työskentelyyn.
Psykoterapia ja muut keskusteluhoidot
Psykoterapiassa ja muissa keskusteluhoidoissa hankalia asioita käsitellään pääosin keskustelemalla. Tarvittaessa voidaan käyttää harjoitteita, joilla tunnistetaan ja muutetaan toimintatapoja, jotka tuottavat oireita.
Voit osallistua hoitoon yksin, puolisosi tai perheesi kanssa tai ryhmässä. Lyhyttä keskusteluhoitoa on saatavilla esimerkiksi perusterveydenhuollossa.
Psykoterapiaan voi aina hakeutua omakustanteisesti. Jos sinulla on diagnosoitu mielenterveyden häiriö, joka uhkaa työ- tai opiskelukykyäsi, voi sinulla olla oikeus Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan. Joillain alueilla psykoterapiaa voi saada myös julkisen terveydenhuollon myöntämällä palvelusetelillä.
Nettiterapia
Nettiterapia on tehokas hoito lievään ja keskivaikeaan masennukseen.
Nettiterapia on omalta tietokoneelta tai älylaitteelta toteutettava hoito, jossa terapeutti tukee itsenäistä etenemistäsi.
Terapiaa teet viikoittain, ja sen kesto on noin 3–4 kuukautta.
Nettiterapiassa pohdit hankaluuksiasi ja ajattelu- ja toimintatapojasi sekä opettelet uusia toimintamalleja. Apunasi on tietosisältöjä, videoita ja harjoitteita. Nettiterapioista on oikein kohdennettuina saatu yhtä hyviä tuloksia kuin kasvokkain toteutetusta psykoterapiasta.
Jos kiinnostuit nettiterapiasta, hakeudu lääkärin vastaanotolle. Kuka tahansa lääkäri voi tehdä lähetteen nettiterapiaan.
Nettiterapia alkaa yleensä viikon sisällä lähetteen teosta ja on Suomessa asuville maksutonta.
Lääkehoito
Lääkehoitoa voidaan käyttää muun hoidon tukena lievittämään oireita. Keskustele lääkärisi kanssa lääkehoidon tarpeellisuudesta.
Aivojen magneettistimulaatio
Aivojen magneettistimulaatiossa annetaan aivosolujen toimintaan vaikuttavia magneetti-impulsseja pään alueelle.
Potilas on toimenpiteen aikana hereillä ja istuu hoitotuolissa. Hoitokertoja on tavallisesti ainakin 10–20. Hoidoissa käydään useamman kerran viikossa.
Magneettistimulaation on osoitettu lievittävän masennusta, kun se kohdistetaan tietyille aivojen otsalohkon alueille. Videolla (2:49) kuulet lisää hoidosta ja näet, miten se tehdään.
Aivojen sähköhoito
Aivojen sähköhoito eli ECT-hoito on tehokas ja tutkittu hoitomuoto. Hoito vaikuttaa muun muassa aivojen aineenvaihduntaan ja välittäjäaineiden pitoisuuksiin.
Sähköhoitoa voidaan käyttää vaikean masennuksen hoidossa silloin, kun lääkkeet eivät tunnu tehoavan tai potilaalla on psykoottisia oireita tai itsemurha-ajatuksia.
Potilas nukutetaan hoidon ajaksi, joten hän ei tunne kipua. Päähän johdetaan muutaman sekunnin ajan sähkövirta, joka aiheuttaa aivoissa sähköisen purkauksen. Hoitoa annetaan tavallisesti 2–3 kertaa viikossa yhteensä noin 4–16 kertaa.
Videolla (4:59) näet, miten hoito toteutetaan.
Kirkasvalohoitoa voi käyttää omatoimisesti
Kirkasvalohoidolla voi lievittää kaamosmasennuksen oireita. Kirkasvalolamppuja saa päivittäistavarakaupoista.
Kirkasvalohoidon on havaittu aktivoivan aivojen verenkiertoa ja välittäjäaineiden toimintaa sekä lievittävän oireita.
Kaamosmasennuksessa kirkasta valoa (2500 luksia) otetaan tavallisesti päivittäin 1–2 tuntia.
Muista
Omahoidolliset ohjeet ovat tärkeitä etenkin masennuksen varhaisvaiheessa.
Nettiterapia soveltuu lievään ja keskivaikeaan masennukseen.
Vakavaan masennukseen tarvitaan lisäksi myös intensiivisempää hoitoa.