Skip to main content

Программа самопомощи

Miten kriisistä selviää?

Koska jokaisen kriisi on yksilöllinen, tarvitsevat ihmiset myös erilaista tukea.

Jokainen myös selviytyy kriisistä omaan tahtiinsa. Osa saattaa edetä nopeammin uusien vaihtoehtojen etsimiseen ja toimintaan. Toiset taas tarvitsevat enemmän aikaa pysähtymiseen ja itsensä kuunteluun. 

Muista huolehtia ensin näistä 

  • Tunnusta hankala tilanne itsellesi: Minulla on lupa olla tällainen olo. 
  • Kerro läheisillesi, että tarvitset heidän läsnäoloaan. Käy asioita tarvittaessa läheisten kanssa läpi useaan kertaan. 
  • Pyydä tarvittaessa läheisiltäsi tukea käytännön asioiden järjestelyihin. 
  • Ota tarvittaessa lyhyt loma koulusta tai töistä. 
  • Harjoittele pysähtymistä ja rauhoittumista. 
  • Keskity itsellesi mielekkääseen tekemiseen. 
  • Huolehdi arjen muista peruspalikoista, kuten syömisestä, unesta, palautumisesta ja liikunnasta. 

Tavanomaisia ongelmia kriisin yhteydessä 

Joskus kriisin seurauksena syntyy myös muita ongelmia. Ongelmia voi esiintyä myös myöhemmin pitkittyneen stressin myötä. 

Tällaisia ovat 

  • masennusoireet 
  • ahdistus 
  • uniongelmat 
  • muistin pätkiminen 
  • keskittymisen vaikeudet 
  • ongelmat parisuhteessa, perheessä tai ystävien kanssa 

Ongelmat voivat helpottaa kriisin käsittelyn myötä. Jos ongelmat pitkittyvät, niitä on usein tarpeen käsitellä erikseen esimerkiksi ammattilaisen kanssa. 

Kohti tunteita ja itselle tärkeää 

Yleensä kriisi helpottaa ajan kanssa, kun uusille asioille tulee tilaa. 

Perusasioista huolehtimisen jälkeen on hyvä kiinnittää enemmän huomiota omaan tilanteeseen. 

  • Millaisen muutoksen kanssa minun on tultava toimeen? 
  • Millaisia tunteita ja ajatuksia se minussa herättää? 

Kun tunteille ja ajatuksille antaa luvan olla, syntyy usein myös uusia näkökulmia ja vaihtoehtoja. Tällöin on helpompaa miettiä, mikä oikeastaan on itselle tärkeää, ja ottaa konkreettisia askelia sitä kohti. 

Pohdi: Mitä itselleni mielekästä voisin tehdä seuraavaksi?

Mitä tehdä, kun olo on hankala?

Hankalana hetkenä on hyvä pysähtyä ja muistaa seuraavat asiat: 

  • Siirrä huomio nykyhetkeen. 
  • Rauhoita tarvittaessa kehoa. 
  • Ota etäisyyttä ajatuksiisi. 
  • Kuvaile itsellesi uteliaasti omia tunteitasi. 

Näihin löydät keinoja tämän omahoito-ohjelman aiemmista harjoituksista.  

Sitten voit kysyä itseltäsi:

  • Olenko oikeassa suunnassa? Kuljenko siihen suuntaan, mihin haluan? Vai siihen suuntaan, johon vaikea tunne ohjaa? 
  • Mitä tarvitsen nyt?
  • Entä mitä sellaista voisin tehdä, mikä on minulle tärkeää? 

Muista

Ajan myötä olo helpottuu. Elämään tulee taas merkitystä ja löydät uusia ilon aiheita. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että nyt voi tuntua vaikealta uskoa olon helpottumiseen.