Skip to main content

програма самодопомоги

6. Tue motivaatiota

On luonnollista ja ymmärrettävää, että lapsen on vaikea motivoitua harjoittelemaan vaikeita asioita. Lapsen kannustaminen on tärkeää.

Kannusta ja palkitse

Positiivinen palaute

Kannusta ja kehu, kun lapsi yrittää. Jo pelkkä yrittäminen vie taitoja eteenpäin. Jos virheitä tulee, voit lempeästi todeta: Ei haittaa. Virheet kuuluvat harjoitteluun. Yrittäminen on tärkeintä.

Iloitse kaikista lapsen onnistumisista yhdessä lapsen kanssa. Älä toru epäonnistumisista. Kannusta lasta sanomalla, että huomenna voi yrittää uudestaan.

Positiivisen palautteen ja kannustavan tuen tavoitteena on vahvistaa lapsen uskoa siihen, että hän pystyy oppimaan, vaikkei vielä osaisikaan. Huomioi siis kaikki lapsen yritykset lukea tai kirjoittaa.

Esimerkki: ”Luit hienosti kadun nimen kyltistä! Tuo onkin vaikea ja pitkä sana, hienosti yritit saada siitä selvää!”.

Palkitseminen tukee motivaatiota

Tieto palkkioista usein auttaa lasta motivoitumaan taitoharjoitteluun. Palkkio voi olla esimerkiksi jotain mukavaa heti lukemisen harjoittelun jälkeen. Sopiva palkkio on esimerkiksi yhdessä leikkimistä tai peliaikaa.

Ota lapsesi mukaan palkkioiden suunnitteluun ja anna lapsesi vaikuttaa palkkion sisältöön. Tällöin palkkiosta tulee aito palkinto!

Muista, että

  • Palkkioiden ja positiivisen palautteen tavoite on motivoida lasta. Aseta tavoite niin matalalle, että lapsi onnistuu varmasti.
  • Palkkioita ei tule menettää. Niitä ei tule käyttää keinona rangaista epäonnistumisesta tai ei-toivotusta käyttäytymisestä.
  • Palkkioita tulee vaihtaa, kun huomaat, etteivät ne enää motivoi. Tietyn palkkion merkitys voi vähentyä ajan myötä.
  • On aikuisen vastuulla huolehtia palkkioiden toteutumisesta.

Esimerkki: ”Ehdotan, että jokaisesta lukukerrasta saat rastin tähän tauluun. Mitä ajattelet, mikä olisi kiva palkkio tehdystä työstä? Tehtäisiinkö sinun lempipizzaasi? Kuinka monta rastia ajattelisit, että se vaatisi?”

Videolta (0:24) näet miten palkintotaulukkoa käytetään.

Tee sopimus ja järjestä aikaa

Lapselle on tärkeää tietää, mitä häneltä odotetaan ja milloin. Sovi ja suunnittele lapsen kanssa yhdessä ennakkoon, miten paljon harjoitellaan ja missä kohtaa päivää. Esimerkiksi kovin väsyneenä harjoittelu ei ole kenellekään mielekästä.

Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että harjoittelua olisi mieluummin useana päivänä viikossa lyhyempi aika kerrallaan sen sijaan, että harjoitellaan harvoin. Oppiminen on tutkitusti tehokkaampaa, kun taitoharjoittelua toistetaan riittävän usein.

Aivot tarvitsevat välillä myös lepoa ja aikaa uuden oppimiseen. Huolehdi siis myös lepopäivistä!

Esimerkki: ”Ehdotan että lukemista harjoitellaan 15 minuuttia kolmena tai neljänä päivänä viikossa. Miltä tämä sinusta kuulostaa? Mitkä päivät ajattelisit, että harjoittelisit? Milloin pidetään lepopäivä? Mihin aikaan päivästä olisi kiva hetki lukea?”

Huomaa

Lapset usein lukevat mieluiten jollekin toiselle kuin yksin. Lukukaveri voi olla vanhempi, sisarus, isovanhempi tai vaikkapa perheen koira tai lempipehmolelu.

Pilkkominen

Tehtävät voi pilkkoa pienempiin osiin. Tehdään ensin yksi tehtävä, sitten pidetään pieni tauko, ja sitten jatketaan. 

Jos pilkkominen ei ole tuttua, tutustu nepsypiirteisten lasten omahoito-ohjelman harjoitukseen 4. Vaihe kerrallaan.

Satujen, seikkailuiden, tarinoiden ja tiedon maailmaan houkuttelu

Lukumotivaatiota voi myös tukea

  • lukemalla lapselle satuja
  • valitsemalla sama kirja luettavaksi sekä itsellesi että lapselle. Molempia voi kiinnostaa esimerkiksi Harry Potter -kirjasarja.
  • äänikirjojen avulla.

Yhteinen projekti ja siitä keskustelu tai äänikirjojen kuuntelu auttaa lasta monella tavalla. Hän voi oppia, mistä saa tietoa tai auttaa häntä lasta pääsemään satujen, tarinoiden ja lukemisen maailmaan.

Jos lukeminen on kovin työlästä, voivat äänikirjat joskus toimia kouluoppimisen tukena. Äänikirjojen avulla lapsen voi olla helpompi keskittyä sisältöön ja ylläpitää oppimismotivaatiota.

Äänikirjoista voit kysyä lapsesi opettajalta.

Yhteistyö koulun kanssa

Jos läksyt ovat lapselle liian vaikeita tai niihin kuluu kohtuuttomasti aikaa, kannattaa ottaa yhteyttä opettajaan. Opettajan kanssa voi sopia lapsesi oppimista parhaiten tukevasta työmäärästä ja tehtävien sisällöstä.

Harjoitus: Lukemiseen tai kirjoittamiseen motivointi

Miksi?

Opit luomaan mukavaa ilmapiiriä ja tukemaan lapsen motivaatiota harjoitteluun.

Miten?

Edistä mukavaa ilmapiiriä esimerkiksi näillä keinoilla:

  • Kehu ja kannusta yrittämisestä!
  • Pilko tehtävä osiin ja pitäkää tauko välissä.
  • Määritelkää aikaraja. Aika voidaan asettaa munakelloon tai muuhun ajastimeen. Voit ladata ajastinsovelluksen myös puhelimeen tai tabletille, esim. hakusanalla ”timer”. Kun aika on loppunut, työskentely lopetetaan. Näin lapsi luottaa seuraavallakin kerralla sopimukseen.
  • Käytä palkkiojärjestelmää. Palkkio voi olla joka kerran jälkeen jokin mukava yhteinen puuha tai useamman kerran jälkeen jokin suurempi palkinto. Aikuisen tehtävänä on huolehtia, että palkkio toteutuu.
  • Muokkaa harjoittelu oikean tasoiseksi. Jos lukemista vaikuttaa olevan liikaa tai tekstit ovat liian vaikeita lapselle, ole valmis muuttamaan harjoiteltavaa tekstiä tai lyhentämään harjoitteluaikaa lapsen voimavaroja vastaaviksi. Voit katsoa lisää vinkkejä oikean materiaalin valitsemiseksi harjoituksesta 2. Lukemisen harjoittelu.

Muista

  • Oppimista vahvistaa mukava ilmapiiri ja onnistumisen kokemukset.
  • Kannusta lasta ja iloitse onnistumisista – jo yrittäminen riittää!
  • Tee sopimus harjoiteltavasta ajasta ja järjestä harjoittelulle aikaa.
  • Palkitse! Se lisää motivaatiota.