програма самодопомоги
3. Kirjoittamisen harjoittelu
Harjoitus 3a: Kirjoittamisen harjoittelu taidon ollessa aluillaan
Miksi?
Tuet lasta opettelemaan kirjoittamista luontevasti tai hauskalla tavalla.
Miten?
- Huolehdi että lapsella on hyvät työskentelyvälineet ja -tila, kuten riittävä valaistus ja tasainen alusta. Vinkki! Kolmion mallisesta kynästä on helpompi pitää kiinni kuin pyöreästä.
- Erilaiset väritys-ja kynätehtävät tukevat tarkkaa kynän ohjailua. Näitä on mukava tehdä vaikkapa koulutehtävien lomassa.
- Pyydä lasta kirjoittamaan nimensä tai tervehdys esimerkiksi korttiin tai piirustukseen. Voit kirjoittaa mallin, josta lapsi voi kopioida tekstin. Käytä isoja tai pieniä kirjaimia sen mukaan, kumpia lapsi jo osaa.
- Ohjaa lastasi leikkimään magneettikirjaimilla. Voitte yhdessä kirjoitella viestejä toisillenne. Myös hölynpöly-sanojen lukeminen on hauskaa ja tukee lukutarkkuuden kehittymistä.
Harjoitus 3b: Kirjoittamisen harjoittelu, kun se jo hieman sujuu
Miksi?
Tuet lasta opettelemaan kirjoittamista.
Miten?
- Kannusta lasta kirjoittamaan onnitteluteksti syntymäpäiväkorttiin. Voit myös tehdä lapselle mallitekstin, joka rohkaisee lasta yrittämään itse.
- Pyydä lasta auttamaan kauppalistan kirjoittamisessa.
- Kirjoittakaa yhdessä hassu tarina: kirjoittakaa vuorotellen sanoja paperille niin, että edellinen sana on peitetty. Lopuksi lukekaa, millainen eriskummallinen ja hauska tarina yhteistyöstänne syntyi.
- Lähettäkää toisillenne viestejä! Viestien kirjoittaminen vahvistaa kirjoitustaitoa. Rohkaise lasta kirjoittamaan soittamisen ja ääniviestien lisäksi.
- Tietokoneella kirjoittaminen voi joillekin lapsille olla kynällä kirjoittamista helpompaa. Tekstin tuottamista voi harjoitella myös tietokoneella tai tabletilla kirjoittamalla.