Skip to main content

Self-help program

13. Arvot ja itsemyötätunto

Omahoito-ohjelman harjoitukset saattavat tuoda nopeasti apua unettomuuteen. Usein unettomuuden selättäminen vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä ja säännöllistä työtä.

Säännöllinen työskentely vaatii motivaatiota. Motivaatio saattaa ajoittain olla koetuksella. Tällöin on hyvä palauttaa mieleen, mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita ja miksi alun perin halusit tilanteeseen muutosta.

Arvot ohjaavat valintoja

On hyvä olla tietoinen omista arvoistaan eli niistä asioista, jotka ovat itselle tärkeitä ja joiden vuoksi on valmis ponnistelemaan.

Arvot ohjaavat arjen valintoja. Ne eivät ole tavoitteita, jotka voi saada valmiiksi. Arvoja voi ajatella ikään kuin kompassina, joka näyttää suuntaa elämän päivittäisissä valinnoissa.

Omista arvoista voi löytyä motivaatio unettomuuden selättämiseksi tai jonkin elintavan muuttamiseksi.

Arvot auttavat selättämään turhautumisen

Arvot luovat pohjaa muutokselle ja auttavat selviämään vaikeista paikoista, kuten turhautumisen hetkistä. Kun toistat itsellesi arvoistasi muistuttavia lauseita, voit päästä hankalimman tilanteen yli ja tehdä sellaisia valintoja, joita oikeasti haluat.

Lue alla olevat arvoista muistuttavat esimerkkilauseet. Pohdi samalla, millainen lause voisi sopia sinulle silloin, kun motivaatio omahoito-ohjelman harjoitusten tekemiseen puuttuu tai kun sinun täytyy tehdä valinta hyvää unta edistävän ja haittaavan toiminnan välillä.

Esimerkki arvoista muistuttamisesta

”Minun on tärkeää työskennellä unettomuuden selättämiseksi ja vähentää alkoholin juomista. Näin voin olla virkeämmin läsnä lasteni kanssa, nauttia niistä hetkistä enemmän ja elää sitä elämää, jota haluan elää.”

Kaikki ei ole itsestä kiinni

Omien arvojen pohtiminen auttaa ylläpitämään motivaatiota ja tekemään hyvää unta edistäviä valintoja. Aina unettomuus ei ole vain omista valinnoista kiinni. Vaikka harjoittelet ja teet hyviä valintoja, saatat nukkua huonosti.

Tällaisissa tilanteissa herää usein epäonnistumisen tai turhautumisen kokemuksia. Saatat kysyä itseltäsi, onko tehty työ ollut turhaa tai olisiko pitänyt tehdä enemmän.

Itsemyötätunnon tärkeys

Muun harjoittelun ohella on hyvä harjoitella myötätuntoa ja sallivaa suhtautumista itseä kohtaan. Usein ihminen tuntee myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan, mutta itseen kohdistuva myötätunto unohtuu. Moni kohtelee itseään liian kriittisesti.

Itsemyötätunto tarkoittaa omien vaikeuksien tai kärsimyksen huomaamista ja halua auttaa itseään. Se on lempeyden osoittamista itseään kohtaan silloin, kun on väsynyt ja uneton.

Itsemyötätunto on taito, jota voi kehittää esimerkiksi olemalla tuomitsematon, avoin ja hyväksyvä unettomuuden herättämiä tunteita kohtaan.

Harjoitus: Omat arvoni

Tavoite

Tunnistat itsellesi tärkeitä asioita, jotka parantavat motivaatiotasi harjoitella ja auttavat löytämään suunnan hankalilla hetkillä.

Ohje

Pohdi alla oleviin kysymyksiin vastauksia. Mieti, mikä vastauksissasi voisi parantaa motivaatiotasi unettomuuden

Loading ...