Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

4. Vuorottelun harjoitteleminen

Vuorottelun harjoitteleminen lisää vastavuoroisuutta kaverisuhteissa. Vuorottelemalla ylläpidetään keskinäistä yhteistyötä, johon molemmat osapuolet osallistuvat.

Vuorottelu on oman vuoron odottamista, vuoron ottamista ja antamista. Välillä on oma vuoro tehdä aloite tai vastata toisen aloitteeseen. Välillä vuoro annetaan toiselle. Vuorojen ei tarvitse jakautua tasan, tärkeintä on vastavuoroisuuden kokemus.

Pieni lapsi harjoittelee vuorottelua usein leikin avulla. Lapset saattavat esimerkiksi vuorotella lelujen käyttöä tai vuoroin ehdottaa leikin etenemistä. Isompi lapsi harjoittelee vuorottelua usein keskustelussa tai yhteydenpidon aloitteissa.

Harjoitus: Lelujen vuorottelu

Miksi? 

Opetat lapselle vastavuoroisuutta tukevia taitoja eli  

  • pyytämistä
  • jakamista
  • vuorottelemista
  • vaihtamista.

Vahvistat lapsen vuorovaikutustaitoja.

Tuet lapsen itsesäätelytaitoja ja joustamista. 

Miten? 

Harjoitelkaa lelujen vuorottelua yhdessä päivittäisissä leikkituokioissa. Valitkaa lapsesi kanssa jokin mieluinen leikki. Toimi aktiivisena leikkikumppanina ja mallinna harjoiteltavia taitoja.

Pyytäminen 

Pyydä lapselta leikkivälineitä ja kehu häntä, kun lapsi jakaa leluja sinulle. Opeta myös lapselle leikkivälineiden pyytämistä sinulta ja sitä, ettei lelua saa ottaa toisen kädestä tai leikistä ilman lupaa.  

Jakaminen 

Mallinna lapselle, että kaikilla leikkijöillä on toiveita leikkivälineistä. Kerro lapselle, millä lelulla itse haluaisit leikkiä. Näytä miten leluista voidaan neuvotella ja löytää kaikkia tyydyttävä ratkaisu.  

Vuorotteleminen 

Harjoitelkaa vuorottelua lapselle sopivan pituisissa vuoroissa. Mallinna lapselle, miten omaa vuoroa odottaessa voi esimerkiksi kannustaa muita, toimia apurina tai liittyä muuten leikkiin.

Jos vuorottelu on lapselle vaikeaa, voi taitoa harjoitella ensin hyvin lyhyissä vuoroissa. Tällöin lapsi saa odottamisesta nopeasti palkinnon, eli oman vuoronsa. Se motivoi taidon harjoitteluun ja käyttöön.

Vaihtaminen 

Näytä lapselle, miten leluja voi vaihtaa neuvottelemalla toisen kanssa. Esimerkiksi tarjoamalla lelua toisen lelun tilalle. Mallinna myös sitä, ettei vaihtokauppa aina ole mieluinen, ja mitä silloin voi tehdä. 

Muista

  • Kehu lasta aina, kun hän pyytää, jakaa, vuorottelee tai vaihtaa. Näin toimintatapa vahvistuu.
  • Opeta lapselle myös omien puolien pitämistä ja sitä, ettei aina tarvitse jakaa omia leluja toiselle.
  • Järjestä lapsellesi mahdollisuuksia päästä harjoittelemaan vuorottelutaitoja toisten lasten seurassa.
  • Kannusta lastasi harjoittelemaan lelujen vuorottelua toisten lasten kanssa aina tilanteen salliessa.

Vastavuoroinen keskustelu 

Vastavuoroinen keskustelu muodostuu kertomisen, kysymisen ja kuuntelemisen vuorottelusta.

Keskustelussa pyritään vuorotellen puhumiseen. Toinen lapsi saattaa harjoitella vuoron antamista ja toinen vuoron pyytämistä tai ottamista.

Puheenvuoro vaihtuu yleensä luontevasti esittämällä toiselle kysymyksiä. On tärkeää oppia ennakoimaan, missä tilanteissa vuoron vaihtuminen on tilanteeseen sopivaa.

Myös yhteydenpidossa on tärkeää, että aloitteentekijä vaihtelee, eikä jää aina toisen harteille.

Vastavuoroisuuden harjoittelu

Vastavuoroisen keskustelemisen taitoja voi harjoitella ensin kotona vanhempien tai sisarusten kanssa. Sen jälkeen voi jatkaa harjoittelua kaverin tai kavereiden kanssa.

Harjoitus: Keskustelun pallottelu

Miksi? 

  • Autat lasta puhumaan vuorotellen toisen lapsen kanssa.
  • Opetat lasta kuuntelemaan toista.
  • Kehität lapsen vuorovaikutustaitoja.
  • Vahvistat lapsen sosiaalista tilannetajua.
  • Tuet lapsen itsesäätelytaitoja ja joustamista.

Miten? 

Harjoittele keskustelun pallottelua pallon avulla päivittäin kotona. Keskustelut voivat olla lyhyitä tai pidempiä lapsen iästä ja taitotasosta riippuen.

Pallon avulla lapsi oppii keskustelun vuorottelua: Välillä toinen voi pompotella palloa pidempään, jos hänellä on tarve kertoa itselleen tärkeästä asiasta. Välillä pallo voi pompata heti takaisin. 

On tärkeää arvioida, milloin on hyvä hetki heittää pallo toiselle ja vastaavasti toinen voi vinkata, milloin voisi ottaa koppia, esimerkiksi eleillä, ilmeillä tai kommenteilla.  

  • Kerro lapsellesi, että harjoittelette keskustelun vuorottelua palloa heittelemällä. Valitkaa aihe, jolla haluatte harjoitella keskustelua. Se voi olla esimerkiksi kesälomatoive.
  • Se henkilö, jonka vuoro on puhua, pitää kädessään palloa. Hän voi aloittaa kertomalla tai kysymällä. Muistakaa myös kuunnella tarkkaan, mitä toinen kertoo ja kysyy.
  • Jatkakaa keskustelua näin vuorotellen, kunnes ette keksi enää kerrottavaa tai kysyttävää ja on aika vaihtaa aihetta.

Harjoitelkaa keskustelemista erilaisista aiheista säännöllisesti. Kun vuorottelu alkaa sujua, voitte jättää pallon pois ja keskustella vapaammin.

Esimerkki 

Vanhempi: Kerro jokin kesälomatoiveesi, ja kysy sitten lapsesi toivetta. Heitä sitten pallo lapselle.  

Esim. Minusta olisi mukavaa käydä uimassa oikein monta kertaa. Mitä sinä haluaisit tehdä kesällä?

Lapsi: Vastaa vanhemman kysymykseen kesälomatoiveestasi. Kerro jokin ajatus hänen toiveestaan. Kysy vanhemmaltasi, mitä hän ajattelee sinun toiveestasi ja heitä pallo takaisin vanhemmallesi.

Esim. Minä haluaisin käydä paljon leikkipuistossa. Mutta minäkin pidän uimisesta. Voidaanko me käydä monta kertaa puistossa?

Vanhempi: Vastaa lapsesi kysymykseen. Kerro ajatuksesi hänen toiveestaan ja kysy lisäkysymys. Heitä pallo takaisin lapselle.

Esim. Tietysti voidaan. Puistossakin on mukavaa. Mistä sinä eniten pidät leikkipuistossa?

Lapsi: Vastaa vanhempasi kysymykseen, kerro jokin ajatus aiheesta, ja kysy jotain häneltä. Heitä pallo takaisin vanhemmallesi.

Esim. Ehkä keinumisesta. Kesällä siellä taitaa olla myös kahluuallas, sekin on kiva. Tykkäätkö sinä keinua?

Muista

Vuorottelun taito on tärkeää niin leikeissä kuin keskusteluissa. Vuorottelu vahvistaa vastavuoroisuutta, yhteistyötä ja tasapuolista kaveruutta. 

Rohkaise lastasi vuoron antamiseen ja ottamiseen.