Jiõččhåidd-programm
Taitoharjoittelu on prosessi
Harjoitus tekee mestarin
Toistuva ja monipuolinen harjoittelu on tärkeää kaveritaitojen oppimisessa. On hyvä muistaa, että lapset ovat erilaisia. Joidenkin kavereiden seurassa lapsen on tehtävä enemmän sosiaalisia aloitteita, toisten kanssa taas oltava joustavampi.
Harjoittelun myötä taidot hioutuvat ja lapsi oppii toimimaan eri lasten kanssa ja erilaisissa tilanteissa.
Askel kerrallaan
Eri osa-alueiden taitoja harjoittelemalla lapselle kehittyy pikkuhiljaa laaja taitovalikko, kuin palapelin eri osasista muodostuva kokonaisuus.
Taitojen kehittyminen tapahtuu aina vaiheittain. Kun harjoittelette tässä ohjelmassa esiteltyjen taitojen ja työkalujen käyttöä ensin helpoissa tilanteissa, auttavat ne sinua ja lastasi vähitellen myös vaikeammissa tilanteissa.
Pienet askeleet voivat johtaa suuriin harppauksiin. Uusien taitojen opettelussa ja vakiinnuttamisessa on kuitenkin hyvä olla lempeä ja armollinen.
Ylä- ja alamäet ovat osa matkaa
Edistysaskelien lisäksi välillä taidoissa voi tulla takapakkia. Kerro lapsellesi, että kaikilla on joskus parempia ja huonompia päiviä. Se kuuluu elämään, eikä siitä pidä lannistua tai antaa periksi.
Myös kaverisuhteessa voi olla aaltoilua. Välillä sujuu paremmin ja välillä huonommin. Kaveruus vaatii monesti tasapainottelua sekä molemminpuolista yhteistyötä. Kaverisuhteissa ilmenevät ongelmat eivät aina liity vain yhteen osapuoleen.
Kaverisuhteiden välillä voi myös ilmetä vaihtelua. Jotkut kaverisuhteet jäävät lyhytkestoisemmaksi ja pintapuolisemmaksi. Toisista tulee syvempiä ja pitkäkestoisia.
Onnistumisen kokemukset kantavat
Jatkakaa harjoiteltujen keinojen käyttämistä, ja kohdatkaa rohkeasti uusia tilanteita niiden avulla. Kiinnitä huomiota lapsesi karttuviin taitoihin ja onnistumisiin. Kun lapsi kokee onnistumisia, hänen itsevarmuutensa soveltaa taitojaan kasvaa.
Kaveritaitojen harjoittelu voi tarjota korjaavia kokemuksia haasteiden jälkeen, kun lapsen kaverisuhteet muuttuvat toimivammaksi tai lapsi saa uuden kaverin.
Muista palkitseminen
Taitojen harjoittelu voi olla työlästä. Siksi on tärkeää, että palkitset sekä itseäsi että lastasi jollain sopivalla tavalla, kun olette tehneet tiettyä harjoitusta.
Mieti, mikä voisi olla sinulle ja lapsellesi sopiva palkinto. Esimerkkejä palkitsemisesta ovat yhteinen leikki- tai pelihetki, yhteinen luontoretki tai lapsen suosikkipuistossa vieraileminen. Tärkeää on löytää juuri teille sopiva juttu, josta te kumpikin nautitte.
Entä jos kaverisuhteista tulee jatkossa huolta?
Lapsen kaveritaidot ja toimintatavat sosiaalisissa tilanteissa voivat tarvita treeniä myös jatkossa lapsen kasvaessa ja kohdatessa uusia kehitysvaiheita. Taitojen kertaaminen on usein myös paikallaan siirryttäessä kotihoidosta päiväkotiin, päiväkodista kouluun, alakoulusta yläkouluun tai uusiin harrastusryhmiin.
Aiemmasta harjoittelustanne on hyötyä, kun työskentelette uusien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Kaveritaitoja voi harjoitella ja vahvistaa läpi elämän. Aina tulee eteen myös uusia ihmisiä ja uusia tilanteita. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus harjoitella kaveritaitoja ja vahvistaa kaverisuhteita!
Muista
Ohjelmassa harjoitellut keinot ovat tehokkaita kaveritaitojen vahvistamisessa. Harjoitusten avulla luotte vankan perustan lapsen kaveritaitojen omaksumiseen.