Jiõččhåidd-programm
5. Riitatilanteen jäsentäminen
Lapsia jää usein harmittamaan tai mietityttämään kavereiden kanssa tapahtunut riita tai erimielisyys. Tilanteita on hyvä käydä lapsen kanssa jälkikäteen läpi rauhallisesti pohtien, mitä tilanteessa tapahtui.
Tilanteesta on hyvä pyrkiä keskustelemaan lapsen kanssa mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen. Näin lapsi ei jää murehtimaan asiaa yksin.
Eläydy lapsen kokemukseen
On tärkeää kuulla lapsen näkemys tapahtumien kulusta. On hyvä muistaa, että näkemykset tapahtumien kulusta voivat olla eri osapuolilla erilaisia. Voitte myös pohtia yhdessä, miltä tilanne on voinut näyttää toisen näkökulmasta.
Videolla näet näytellyn esimerkin, miten arjen tilannetta voi käydä läpi yhdessä lapsen kanssa.
Harjoitus: Riitatilanteen jäsentäminen
Miksi?
Harjoituksen tavoitteena on vahvistaa lapsen kykyä jäsentää kavereiden kanssa tapahtuvia riitatilanteita ja lisätä lapsen ymmärrystä tapahtuneesta.
Harjoituksen avulla lapsi voi vähitellen oppia
- ymmärtämään tilanteiden syy-seuraussuhteita paremmin
- arvioimaan tilanteisiin vaikuttaneita taustatekijöitä
- havainnoimaan omaa ja toisten toimintaa
- arvioimaan ja sanoittamaan tilanteisiin liittyviä tunteita
- säätelemään toimintaansa tilanteissa, jotka herättävät voimakkaita tunteita
- löytämään vaihtoehtoisia tapoja toimia
- ratkomaan ongelmia
Miten?
Ole kiinnostunut lapsesi kaverisuhteista.
Pienempien lasten kohdalla pyri seuraamaan lasten leikkejä ja mahdollisia erimielisyyksiä. Isompien lasten kohdalla kuuntele ja ole vastaanottavainen, jos lapsi kertoo ristiriidoista kaverin kanssa. Kysy, mitä on tapahtunut, jos huomaat, että jokin kaverisuhteisiin liittyvä asia painaa lapsen mieltä.
Keskustele lapsesi kanssa havaitsemistasi, hänen kertomistaan tai tietoosi tulleista ristiriidoista kaverin kanssa. Harjoitus on hyvä tehdä tilanteen ja lapsen tunteen rauhoituttua.
Rohkaise lastasi kertomaan vaihe vaiheelta, mitä on tapahtunut ja mitä siitä seurasi. Voitte käyttää mallikysymyksiä tukena, kirjoittaa vaiheet tapahtumaketjuksi tai piirtää sarjakuvaksi.
Voitte myös käydä tilannetta läpi lelujen tai käsinukkien avulla.
Tehkää harjoitusta yhdessä säännöllisesti 2–4 viikon ajan, sen jälkeen aina tarpeen mukaan. Voitte käydä läpi myös sisarusten kesken ilmeneviä tilanteita tai eläytyä tarinoiden rooleihin.
Mallikysymykset:
- Mitä tapahtui ensin? Esimerkiksi mitä sinä teit tai sanoit? / Mitä toinen teki tai sanoi?
- Mitä sitten tapahtui? Esimerkiksi mitä toinen teki tai sanoi? / Mitä sinä teit tai sanoit?
- Miten tilanne päättyi?
- Miltä sinusta tuntui?
- Miltä toisesta saattoi tuntua?
- Mitä voisi tehdä tilanteen ratkaisemiseksi tai mitä seuraavalla kerralla voisi tehdä toisin? Pohtikaa useita vaihtoehtoja!
- Mitä ratkaisuvaihtoehdoista voisi seurata?
- Oliko taustalla aiempia tapahtumia tai muita asioita, jotka vaikuttivat tilanteeseen?
Havainnoi 2–4 viikon harjoittelun jälkeen
- Muuttuiko mikään ja mistä huomaat muutoksen?
- Onko riitatilanteita ollut vähemmän?
- Onko lapsesi saanut tilanteita paremmin selvitettyä?
- Onko lapsesi ollut paremmalla mielellä?
Muista
Riitatilanteiden jäsentäminen vahvistaa lapsen sosiaalisten tilanteiden tulkintaa ja ongelmanratkaisutaitoja. Rohkaise lastasi pysähtymään ja pohtimaan tilanteita jälkikäteen.