Skip to main content

Программа самопомощи

11. Helpota kuuntelemista 

Keskittymisvaikeus voi hankaloittaa kuuntelemista. Huomaatko joskus miettiväsi ihan muuta silloin, kun joku puhuu sinulle?

Jos kuunteleminen on vaikeaa, saattaa tärkeää tietoa jäädä saamatta. Opetuksen sisältö tai tehtävän ohjeet voivat jäädä epäselviksi tai kaverin kertoma tärkeä asia mennä ohi. Joskus voi huomata vasta liian myöhään, että ei ole kuullut, mitä on kerrottu. 

Keskittymisvaikeus voi näyttää toisille poissaolevuudelta, levottomalta liikkumiselta tai ärsyttäviltä keskeytyksiltä. Muualle katsominen tai harkitsemattomat kommentit saattavat tuntua puhujasta kurjilta. Saatat siis vahingossa loukata puhujaa, vaikka oikeasti haluaisit kuunnella ja myös kuulla, mitä sanotaan. 

Poimi itsellesi sopivat kuuntelemisen vinkit alta. 

Voitko liikkua? 

Voisitko tehdä käsilläsi jotain samalla, kun kuuntelet? Joskus piirtäminen tai hypisteleminen auttaa kuuntelemaan opettajan puhetta. Voisitteko lähteä kaverin kanssa kävelylle juttelemaan? Älä kuitenkaan häiritse liikehdinnälläsi tai siitä lähtevällä äänellä muita.  

Jos esimerkiksi opettaja huomauttaa piirtelystä, kerro, että tekeminen tai liikkuminen auttaa keskittymään.  

Pohdi olosuhteita 

Millainen paikka luokassa tai kahvilassa sopii sinulle? Moni keskittyy parhaiten eturivissä, toiset taas pitävät uloskäynnin läheisyyttä tärkeänä. Vaikuta valoisuuteen, lämpötilaan ja hälyisyyteen, jos voit. Jos värisevä loisteputki tai vieruskaverin ääntely häiritsee, vaihda paikkaa. 

Älä käy tärkeitä keskusteluita kiireessä tai ihmisvilinässä. 

Hyödynnä tallenteita  

Kysy onko opetettavasta asiasta videoita tai äänitteitä. Kysy tärkeiden keskusteluiden tai tunnin alussa, voitko nauhoittaa sitä puhelimellasi. Näin voit kerrata jälkikäteen vaikeita tai ohi menneitä kohtia. 

Huomioi sanattomat viestit 

Tiedosta, missä katseesi harhailee ja mitä kätesi tekevät. Mitä muut tästä näkevät ja kenties päättelevät?  

Pidä huomiosi puhujassa. Tarkkaile hänen kehonkieltään, ilmeitään ja äänensävyjään. Mitäköhän hän tuntee ja tahtoo todella sanoa?  

Miten toimia, jos on kovin levoton? 

Tuo vaikeutesi esiin  

Jos et kerta kaikkiaan pysty keskittymään toisen puheeseen, totea se ääneen. Voisitko kysyä, onnistuuko keskustelun siirtäminen?  

Jos keskustelukumppanisi näyttää hämmentyneeltä tai tympääntyneeltä, voit kysyä, kokiko hän käyttäytymisesi ikäväksi ja samalla selventää tilannetta sinun näkökulmastasi. ”Loukkasinko sinua? Keskittymisvaikeuteni vuoksi saatan näyttää siltä, ettei juttusi ollut kiinnostava, mutta se ei pidä paikkaansa.” 

Pahoittele tarvittaessa 

Vaikka keskittymisvaikeus ei ole sinun syysi, sen aiheuttamia ongelmia kannattaa pahoitella. Kaveri voi huojentua kuullessaan, että käyttäytymisesi ei johtunut hänestä tai aiheesta. Tämä voi vaikuttaa oleellisesti kuvaan, jonka annat itsestäsi muille.  

  • ”Anteeksi. Olin niin innoissani asiasta, että puhuin päällesi.” 
  • ”Minun on vaikea istua rauhassa ja katsoa silmiin. Kerrothan, jos levottomuuteni häiritsee sinua. ” 
  • ”Voisitko toistaa, mitä sanoit? Harhauduin, vaikka kerroit tosi tärkeää asiaa. Olen pahoillani. ” 

Peilaava kuunteleminen 

Jos kahdenkeskinen keskustelu on vinkeistä huolimatta vaikeaa, voit harjoitella sitä seuraavan harjoituksen avulla.  

Peilaava kuunteleminen on sanoman kertomista omin sanoin. Kuuntelemiseen on helpompi keskittyä, kun tiedät joutuvasi pian tiivistämään kuulemasi. 

Toisen sanoman asian kertaaminen luo toiselle tunteen siitä, että todella kuulet ja välität siitä, mitä hän sanoo. Keinoa voi käyttää missä vain: kotona tai koulussa, tuttujen tai tuntemattomien kanssa. 

Harjoitus: Peilaava kuuntelu

Miksi?

Parannat keskittymistäsi toisen puheeseen. 

Miten?

Vaiheet 

1. Kuuntele, mitä sinulle puhutaan. 

2. Kun tulee sinun vuorosi puhua, toista omin sanoin se, mitä ymmärsit toisen juuri sanoneen. Poimi pari tärkeintä asiaa toisen puheenvuorosta. 

Aloita puheenvuorosi esimerkiksi ilmaisuilla ”Ymmärsinkö oikein, että…”, ”Tarkoitatko sitä, että…” tai ”Ajattelet siis niin, että…”. 

3. Ota vastaan mahdolliset korjaukset, ja jatka keskustelua haluamaasi suuntaan. Valmistaudu pian taas kertomaan toiselle, mitä olet kuullut hänen sanovan. 

Huomioi
  • Kokeile ja harjoittele tekniikkaa aluksi suunnitelmallisesti. Aloita vaikka perheenjäsenen tai kaverin kanssa siten, että yritätte molemmat keskustelun aikana heijastaa toistenne viestejä takaisin.  
  • Heijastavaa kuuntelua ei ole tarkoitus tehdä aina. Kun opit tekniikan, voit hyödyntää sitä aina halutessasi. Voit ottaa sen käyttöön myös kesken keskustelun silloin, kun huomaat keskittymisen olevan erityisen hankaa.   
  • Aluksi voi tuntua houkuttelevalta keskeyttää toinen peilaavalla kommentilla. Malta kuitenkin mielesi. Keskeytykset koetaan herkästi loukkaavina. Odota, kunnes keskusteluun tulee selkeä tauko ja vuoronvaihto.  
  • Peilaava kuuntelu saattaa vaatia hieman harjoittelua. Harjoituksen myötä se kuitenkin helpottuu. 
Esimerkkikeskustelu 1: 

Opettaja: Meidän pitää keskustella päättötodistuksesi ruotsin arvosanasta. Sinulla on ollut tosi vaihtelevia koenumeroita. En oikein tiedä, mitä taidoistasi ajatella. Mitä sinä itse ajattelet ruotsin opiskelusta?  

Jussi: …niin, en tiedä… Sanoit, että meidän pitää keskustella todistuksen arvosanasta. Se on varmaan hyvä idea…  

Opettaja: Kiva, että sinäkin olet sitä mieltä! Aloitetaan sitten…  

Esimerkkikeskustelu 2: 

Nelli: En kestä, oon niin vihainen! Maisa halusi varmaan tahalleen loukata mua? Mietin, että pitää kostaa sille. Mutta ei kai mun olo siitä parane… mut voiks tän antaa olla? Antaisit sä? Kuunteletko ees?!  

Mikko: Kuuntelen! Mun on vaa vaikea olla paikallaa, niin rupesin heittelemään tätä, sori! Oot ihan raivona Maisalle. Etkä tiiä, mikä auttaisi? 

Nelli: Niijust  

Muista

Tarvittaessa keskittymisen vaikeuden voi ottaa puheeksi keskustelukumppanin kanssa.