Skip to main content

Программа самопомощи

4. Vaihe kerrallaan

Nepsypiirteet voivat hankaloittaa moniosaisten ohjeiden noudattamista. Voi olla haastavaa ymmärtää, mistä asiat johtuvat ja mitä niistä seuraa. Tällöin asiat on hyvä pilkkoa pienempiin osiin. Eteneminen vaiheittain voi auttaa lasta ymmärtämään, mitä tehdään ja millä tavoin.

Pilkkomista voi käyttää koko päivän tekemisten jäsentämiseen. Sitä voi käyttää myös pienempien asioiden, kuten läksyjen, pukeutumisen tai peseytymisen, selkiyttämiseen.

Pilkkomisen apuna toimivat esimerkiksi

  • kuvalliset ohjeet
  • sanalliset ohjeet
  • Vaihe kerrallaan -ohje

Videolla näet näytellyn esimerkin, miten lasta voi tukea etenemään vaiheittain.

Harjoitus: Vaihe kerrallaan

Tavoite

Harjoituksen tavoitteena on auttaa lasta tekemään päivittäisiä asioita alusta loppuun. Harjoittelu voi vähitellen tukea lasta toimimaan itsenäisemmin.  

Ohje

Voitte tulostaa alla olevan pdf:n tai tehdä Vaihe kerrallaan -kortin itse.

Esimerkki 1: Pukeutuminen vaihe kerrallaan.

Kirjatkaa ylös eri toiminnot.

Ensin – Riisu yöpuku.
Sitten – Pue sukat ja alushousut.
Lopuksi – Pue paita ja pitkät housut.

Esimerkki 2: Välitunnille meneminen vaihe kerrallaan

Ensin – Siirry luokasta naulakolle.
Sitten – Laita sisäkengät paikalleen.
Sitten - Pue takki, pipo, hanskat ja kengät.
Lopuksi - Siirry pihalle.

Kokeile ja havainnoi

Kokeile toimintojen pilkkomista 2–4 viikon ajan aktiivisesti.

  • Muuttuiko mikään? Mistä huomaat muutoksen?  
  • Onko jokin arjessanne helpompaa?
  • Onko valitsemanne toteutustapa hyvä?
  • Olisiko tarpeen kokeilla jotakin toista tapaa?
  • Millaisia haasteita harjoittelussa on ollut?
Loading ...

Muista

Asioiden tekeminen pienemmissä vaiheissa auttaa lasta hahmottamaan laajempia kokonaisuuksia.  

Pilkkomisen avulla lapsi voi oppia toimimaan itsenäisemmin.  

Onnistumiset vahvistavat itsetuntoa ja luottamusta omiin kykyihin.