Skip to main content

Программа самопомощи

Vaikeudet leikkitaidoissa

Leikkitaidot kehittyvät iän ja kehityksen mukana. Kaikilla lapsilla voi olla silloin tällöin vaikeuksia leikkitilanteissa. Joskus vaikeudet ovat pitkäkestoisempia. Silloin lapsi saattaa tarvita apua leikkitaitojen harjoitteluun.

Vaikeudet leikkitilanteissa voivat näyttäytyä arjessa eri tavoilla. 

Lapsi saattaa 

  • olla vauhdikas ja idearikas leikkijä  
  • siirtyä nopeasti leikistä toiseen tai uppoutua leikkiin pitkäksi ajaksi  
  • olla koko ajan äänessä ja mennä liian lähelle toisia  
  • ottaa tavaroita toiselta kädestä 

Tällöin pieniä vahinkoja sattuu leikeissä toistuvasti. Muut eivät ehkä pysy mukana lapsen leikissä. Sääntöjen noudattaminen voi olla hänelle vaikeaa.  

Lapsi voi 

  • leikkiä yksin tai toisen vieressä 
  • toistaa samoja leikkejä  
  • voi tutkia yksittäisiä lelun osia leikin sijaan 
  • nauttia järjestelyleikeistä 

Tällöin juonelliset leikit ja roolileikit voivat olla vaikeita. Leikkien teemat nousevat kiinnostuksen kohteista tai toistavat sanatarkasti esimerkiksi tv-ohjelmaa.  

Lapsi ei pidä siitä, että kotiin tulee perheen ulkopuolisia henkilöitä, esimerkiksi omia tai sisaruksen kavereita leikkimään. Hän ei myöskään halua, että järjestettyihin tavaroihin kosketaan. 

Miten näkyy kotona? 

Vaikeudet leikkitaidoissa voi huomata esimerkiksi siitä, että lapsi 

  • ei keskity leikkimiseen 
  • leikkii riehakkaasti tai sotkuisesti 
  • poukkoilee leikistä toiseen 
  • soveltaa sääntöjä itselleen sopiviksi 
  • järjestelee leluja 
  • leikkii vain rakentelemalla tai purkamalla 
  • toistaa leikeissä jotain, mitä on aiemmin nähnyt 
  • kokee mielikuvitus- ja roolileikit vaikeiksi 
  • tutkii ja testailee leluja  
  • leikkii mielenkiinnon kohteen maailmassa. 

Miten näkyy päivähoidossa ja koulussa? 

Vaikeudet leikkitaidoissa voi huomata esimerkiksi siitä, että lapsi 

  • ottaa johtajan roolia leikeissä ja määräilee 
  • leikkii vierellä  
  • leikkii yksin 
  • hakeutuu muiden lähelle, mutta ei osallistu tekemiseen 
  • hakeutuu aikuisen seuraan  
  • välttelee toisia lapsia 
  • ymmärtää leikkitilanteet helposti väärin  
  • luo leikkeihin lennokkaita juonia, joissa muut eivät pysy mukana 
  • kokee vaikeana liittyä toisten leikkeihin 
  • ei salli toisten osallistuvan omaan leikkiin 
  • leikkii vain rakentelemalla ja purkamalla 
  • järjestelee leluja 
  • toistaa leikeissä aina samalla tavalla jotain, mitä on aiemmin nähnyt 
  • haluaa aina leikkiä samaa leikkiä tai peliä 
  • ottaa tavaroita toisilta kädestä 
  • kokee mielikuvitus- ja roolileikit vaikeiksi 
  • kokee yhdessä leikkimisen vaikeaksi 
  • ei halua vuorotella 
  • tutkii ja testailee leluja 
  • leikkii mielenkiinnon kohteen maailmassa. 

Tutkitaan yhdessä

Valitkaa sopivat vaihtoehdot. 

Loading ...

Vaikeudet leikkitaidoissa – mikä voi auttaa?

Kaikilla lapsilla voi olla vaikeuksia leikkitilanteissa. Usein on kyse taitojen puutteesta. Lapsi ei esimerkiksi tiedä, miten leikitään. Joskus hänen on vaikea leikkiä yhdessä tai toiset eivät pysy mukana lennokkaissa leikeissä. 

Leikkitaitoja voi oppia harjoittelemalla. Lapsi tarvitsee aikuisen tukea oppiakseen hyödyntämään leikkitaitoja. 

Tunnistitko näitä oireita lapsellasi? Tietoa tilanteeseenne löytyy seuraavilta sivuilta:

TUNNETAIDOT 

KAVERITAIDOT 

Seuraavat harjoitukset sopivat tilanteeseenne: 

7. Miltä minusta tuntuu?  
8. Tunnemittari 
9. Mitä tapahtui?  
12. Miten löydän kaverin?  
13. Voinko tulla mukaan leikkiin?  
14. Minä kerron, kysyn ja kuuntelen 
15. Samaa mieltä vai eri mieltä?  
16. Minun ja muiden rajat