Jiõččhåidd-programm
9. Tue motivaatiota
Jos matematiikka on lapselle vaikeaa, voi läksyihin tarttuminen olla epämieluisaa. Jo ajatus kohta tehtävistä läksyistä voi aiheuttaa jännittyneisyyttä ja turhautumista. Läksyjen välttelyyn voi mennä jopa enemmän aikaa kuin niiden tekemiseen.
Läksyjenteon ilmapiiri olisi tärkeää pitää kannustavana sekä läksyjen määrä ja vaikeustaso sopivina.
Kannusta ja palkitse
Positiivinen palaute
Kannusta ja kehu, kun lapsi yrittää. Yrittämällä kehittyy.
Jos virheitä tulee, voit todeta lempeästi, ettei se haittaa. Virheet kuuluvat harjoitteluun.
Palkitseminen tukee motivaatiota
Tieto palkkiosta voi auttaa lasta ponnistelemaan. Palkkio voi olla esimerkiksi jotain mukavaa heti matematiikan läksyjen jälkeen.
Sopiva palkkio on esimerkiksi yhdessä leikkimistä tai peliaikaa. Välitön palkkio on tehokas varsinkin uusia rutiineja harjoitellessa.
Suunnittele yhdessä lapsen kanssa, milloin palkkion saa ja mikä se on.
Tavoite
Tavoite on tärkeä asettaa selkeästi ja niin, että lapsen onnistuminen on lähes varmaa. Sopiva tavoite voi olla esimerkiksi se, että läksyt tehdään yhdessä vanhemman kanssa.
Milloin palkinto?
Palkkioita voi kerätä myös pidemmän ajan. Palkkiojärjestelmässä kerätään esimerkiksi rasteja tai tarroja. Kun lapsi saa tietyn määrän tarroja/rasteja kokoon, on suuremman palkinnon aika.
Esimerkiksi viiden tarran/rastin jälkeen voidaan leipoa jotain mieluisaa.
Palkkioita ei tule menettää. Vanhempi vastaa palkkion toteutumisesta.
Yhteistyö koulun kanssa
Jos läksyt ovat lapselle liian vaikeita tai niihin kuluu kohtuuttomasti aikaa, voit ottaa yhteyttä opettajaan. Opettajan kanssa voi pohtia sopivaa läksykuormaa ja sopia, miten toimitaan.
Pilkkominen
Tehtävät voi pilkkoa pienempiin osiin. Tehdään ensin yksi tehtävä, ja sitten pidetään pieni tauko. Tauon jälkeen jatketaan.
Tee sopimus ja järjestä aikaa
Aikarajan määrittely läksyissä voi auttaa ponnistelemaan. Epämieluisia asioita on helpompi kestää, kun tietää kauanko tulee ponnistella.
Sopikaa yhdessä lapsen kanssa, kuinka pitkä aika matematiikan läksyjen tekemiseen käytetään. Se voi olla esimerkiksi 5–15 minuuttia. Lapselle voi ehdottaa aikaa, jonka uskot hänen melko varmasti pystyvän työskentelemään.
Huomioi, että läksyt saattavat tällöin jäädä kesken, ja asiasta onkin hyvä jutella opettajan kanssa etukäteen. Jos lapselle on tärkeää saada kaikki tehtävät tehdyiksi, on pilkkominen ensisijainen tapa toimia.
Harjoitus: Kannustava ilmapiiri läksyjen tekoon
Miksi?
Luot mukavan ilmapiirin matematiikan läksyjen tekoon. Rennossa ja hyväksyvässä tunnelmassa on helpompi ponnistella.
Miten?
Edistä mukavaa ilmapiiriä esimerkiksi näillä keinoilla:
- Kehu ja kannusta yrittämisestä!
- Jos läksyjä vaikuttaa olevan liikaa tai ne ovat liian vaikeita lapselle, ota yhteys lapsen opettajaan.
- Pilko läksyt osiin ja pitäkää tauko välissä.
- Määritelkää aikaraja. Aika voidaan asettaa munakelloon tai muuhun ajastimeen. Voit ladata ajastinsovelluksen myös puhelimeen tai tabletille. Löydät sovelluksia hakemalla sanalla “timer”. Kun aika on loppunut, työskentely lopetetaan. Näin lapsi luottaa seuraavallakin kerralla sopimukseen.
- Käytä palkkiojärjestelmää. Palkkio voi olla joka kerran jälkeen jokin mukava yhteinen puuha tai useamman kerran jälkeen jokin suurempi palkinto.
Muista
Oppimista vahvistaa rento mieli ja sopivalta tuntuva ponnistelu.
Lapsi tarvitsee paljon rentoa vapaa-aikaa, lepoa ja mahdollisuuden tehdä hänelle mieluisia ja hauskoja asioita.
Matematiikan harjoittelu voi olla pieniä ripauksia arjessa.
Kannusta lastasi ja iloitse onnistumisista – jo yrittäminen riittää!