Jiõččhåidd-programm
Vaikuttavatko motivaatio ja tunteet?
Matematiikkaan voi liittyä monenlaisia tunteita
Toisille matematiikan tehtävissä onnistuminen tuo iloa. Tämä kannustaa harjoittelemaan enemmän. Toisille matematiikkaan liittyvät tilanteet aiheuttavat epämiellyttävää jännitystä, pelkoa tai huolta epäonnistumisesta.
Matematiikkaan liittyvä ahdistus ja ikävät ajatukset voivat kuormittaa lapsen mieltä niin, että hänen on vaikea pitää lukuja mielessään tai laskea. Tämä voi korostua esimerkiksi koetilanteessa.
Matematiikkaan liittyvät tunteet ja matematiikan taidot vaikuttavat toinen toisiinsa. On ymmärrettävää, että vaikealta tuntuvien asioiden harjoittelu on epämieluisaa.
Negatiivinen kehä
Oppimisen vaikeus voi luoda negatiivisen kehän. Oppimisvaikeus voi aiheuttaa sen, että matematiikan oppiminen tuntuu hyvin työläältä. Sen aiheuttama negatiivinen tunnetila taas vaikeuttaa oppimista ja vähentää motivaatiota.
Oppiminen vaikeaa
Negatiivinen tunnereaktio
Motivaatio laskee
Ahdistus
Vähempi harjoittelu
Mikä auttaa?
Vanhemman kannustava ote, yrittämisestä kehuminen sekä onnistumisten huomaaminen voivat auttaa lasta harjoittelemaan matematiikkaa.
Tehtävien tulee olla vaatimustasoltaan sopivia, jotta lapsi voi onnistua.
Matematiikan arkinen, mukava soveltaminen tuo merkitystä sille, miksi matematiikkaa harjoitellaan.