Egenvårdsprogram

Tunteisiin voi suhtautua viestintuojina. Ne kertovat jotain tärkeää itsestämme ja tarpeistamme.

Joskus tunteen tuoma viesti voi kuitenkin johtaa harhaan. Esimerkiksi pelko ja ahdistus voivat herätä myös sellaisissa tilanteissa, joissa ei ole todellista vaaraa.

Tunteita kannattaa käsitellä

Tuskallisia tunteita voi helpottaa, jos niihin pystyy suhtautumaan hyväksyvästi. Tunteita on turha arvottaa hyviin ja pahoihin. Ei ole olemassa vääriä tunteita. Keskeistä on se, miten valitsee toimia.

On hyödyllistä oppia tunnistamaan omat tunteensa ja tarpeensa sekä ilmaisemaan niitä rakentavalla tavalla.

Alta löydät tietoa yleisistä tunteista, joita uskonyhteisön jättävä tai hengellistä väkivaltaa kokenut voi tuntea. Saat myös neuvoja, miten tunteita voi kohdata ja käsitellä.

Suru

Suruntunne syntyy, kun on menettänyt tai odottaa menettävänsä jotakin itselle tärkeää ja merkittävää. Suru voi liittyä esimerkiksi

• ihmissuhteiden ja yhteisön menettämiseen
• uskon, identiteetin ja maailmankuvan menettämiseen
• menetettyihin vuosiin ja mahdollisuuksiin.

Menetykset ja niiden aiheuttama suru voivat tuntua musertavilta. Suru ja menetyksentunteet helpottavat vähitellen.

Pelko

Pelko on luonnollinen reaktio uhkaavaan tilanteeseen. Sen tarkoituksena on varoittaa vaarasta. Joskus pelko kuitenkin syntyy tilanteessa, jossa ei oikeasti ole vaaraa. Pelko voi myös jäädä päälle, jolloin keho on jatkuvassa hälytystilassa.

Pelkoa voivat aiheuttaa muun muassa

• yhteisön opit
• yhteisön sosiaalinen kuri ja valvonta
• yhteisön johtajat ja heidän harjoittamansa vallankäyttö
• ajatus siitä, että jumala näkee kaiken ja valvoo kaikkea
• yhteisön ulkopuoliset ihmiset ja kaikki syntiseksi tai “maailmalliseksi” koettu
• omat yhteisön normeista poikkeavat halut, tunteet, tarpeet ja ajatukset
• pahaksi, huonoksi tai vääränlaiseksi paljastuminen perheelle, yhteisön johtajille, jumalalle tai itselle.

Pelottavat opit

Monissa uskonyhteisöissä jäseniä pelotellaan jumalan rangaistuksilla. Jos yhteisön oppeja ei noudata tai yhteisöstä irtautuu, seuraa rangaistus joko elämän aikana tai kuoleman jälkeen.

Pelkoa voivat herättää esimerkiksi opit helvetistä, tuomiopäivästä, maailmanlopusta ja pahoista hengistä. Tämänkaltaiset opit voivat olla erityisen pelottavia lapselle.

Mahdollisesti jo lapsena iskostuneet pelot voivat istua tiukassa. Monilla on pelkoja ja painajaisia vielä vuosia uskonyhteisöstä irtautumisen jälkeen, vaikka yhteisön oppeihin ei enää uskoisi.

Viha

Viha on tavallinen tunne hengellistä väkivaltaa kokeneelle. Viha on terve reaktio, kun itseä tai muita on kohdeltu väärin.

Vihantunne voi auttaa tunnistamaan omat rajat ja sen, mikä on itselle tärkeää. Viha voi antaa voimaa toimia omien ja toisten oikeuksien puolesta.

Joissain uskonyhteisöissä vihan ilmaisua paheksutaan. Sen sijaan yhteisössä voi olla vahva anteeksiantamisen ihanne. Anteeksiantamista voidaan edellyttää myös vakavaa väkivaltaa kokeneilta.

Tukahdutettu viha

Jos vihaa ei ole turvallista tai mahdollista ilmaista, se voi kääntyä sisäänpäin. Itseen kohdistettu viha voi ilmetä esimerkiksi liiallisena itsekriittisyytenä, häpeänä, masennuksena tai ahdistuksena.

Viha voi myös rajoittaa elämää, syödä elämäniloa ja estää kokemasta yhteyttä muihin.

Vihan taustalla voi olla muita tunteita

Joskus viha pitkittyy. Näin voi käydä etenkin silloin, kun vihan taustalla on muita tunteita, joita ei tunnista.

Vihantunne voi olla suojamuuri, joka kätkee taakseen muita kivuliaampia tunteita. Näitä tunteita voivat olla esimerkiksi pettymys, suru, pelko, häpeä tai syyllisyys.

Vihan taustalla voi olla täyttymättömiä tarpeita. Näitä voivat olla esimerkiksi tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi tai saada kokea olevansa turvassa ja rakastettu. Piilevien tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen on tärkeää, jotta ne eivät ala ohjata elämää liikaa.

Syyllisyys

Syyllisyydellä on yhteisön yhtenäisyyden kannalta tärkeä tehtävä. Se voi auttaa yksilöä huomaamaan, kun on toiminut väärin. 

Kontrolloivassa yhteisössä elänyt saattaa olla taipuvainen kokemaan myös liiallista tai aiheetonta syyllisyyttä.

Aiheellinen syyllisyys

Kun alkaa hahmottaa kokeneensa hengellistä väkivaltaa, voi havahtua siihen, että on yhteisössä ollessaan itse kohdellut muita väärin. Tällöin on ymmärrettävää kokea syyllisyyttä.

Oma syyllisyys voi auttaa tuntemaan myötätuntoa ja ymmärrystä niitä kohtaan, jotka kohtelivat itseä väärin. Ristiriitaisetkin tunteet ovat sallittuja. Samaan aikaan voi tuntea sekä ymmärrystä että vihan tunteita muita kohtaan.

Voi olla, ettei kaikista syyllisyydentunteista pääse koskaan eroon. Senkin voi hyväksyä, ja yrittää suunnata katseensa menneisyyden sijasta tulevaisuuteen.

Aiheeton syyllisyys

Kontrolloivassa yhteisössä syyllistäminen ja häpäisy voivat olla kurinpidon välineitä.

Aiheetonta syyllisyyttä voi kokea esimerkiksi omaa elämää, kehoa, ihmissuhteita ja uskontoa koskevien päätösten tekemisestä. Omista tunteista, tarpeista, ajatuksista tai seksuaalisuudesta ei ole syytä tuntea syyllisyyttä. 

Aiheettoman syyllisyyden ei kannata antaa ohjata omaa toimintaa.

Joskus se, minkä ihminen tulkitsee syyllisyydeksi, onkin itse asiassa häpeää.

Häpeä

Uskonnollisen yhteisön opit ja muut rakenteelliset tekijät saattavat altistaa häpeäntunteelle. Joissakin uskonyhteisöissä esimerkiksi korostetaan ihmisen syntisyyttä.

Häpeä on sosiaalinen tunne, joka auttaa mukautumaan yhteisön normeihin ja pysymään turvassa. Häpeä voi syyllisyyden tapaan olla tiiviissä yhteisössä tehokas vallan väline.

Häpeä voi olla monitasoista

Uskonyhteisössä elänyt on saattanut kokea häpeää siitä, ettei koe itseään yhteisön oppien mukaan riittäväksi tai oikeanlaiseksi. Uskonyhteisön jäsen voi esimerkiksi syyllistyä toistuvasti yhteisön näkökulmasta vääriin ja tuomittaviin tekoihin tai ajatuksiin.

Toisaalta häpeää voi tuntea suhteessa yhteisön ulkopuoliseen maailmaan. Vuorovaikutus yhteisön ulkopuolisten ihmisten kanssa voi aiheuttaa erilaisuuden- ja ulkopuolisuudentunnetta. Se voi myös altistaa syrjinnälle ja vähemmistöstressille.

Häpeä voi värittää koko elämää

Moni kokee häpeän tuskallisena, ja pyrkii eri keinoin välttämään tunnetta. Lopulta häpeää ei enää tunnista, ja se voi alkaa värittää henkilön kokemusta itsestään ja elämästä.

Joskus ahdistuksen- tai vihantunne saattaa olla pohjimmiltaan häpeää.