Jieštipšomohjelm
8. Altistaminen
Tunnista haitalliset rutiinit
Syömishäiriörutiinit, joita sairastunut saattaa toistaa pakonomaisesti, luovat sairastuneelle turvaa ja hallinnantunnetta. Ne ovat kuitenkin täysin vastakkaisia muutokselle, jota tarvitaan syömishäiriöstä toipumiseen.
Altistaminen syömishäiriön hoitokeinona
Kun joku puuttuu sairastuneen rutiineihin, seuraa voimakas ahdistus- ja pelkoreaktio. Pelon taustalla on uskomus siitä, että jotain kauheaa tapahtuu, jos rutiinin rikkoo. Välttely ei kuitenkaan vähennä pelkoa, päinvastoin.
Altistamisessa sairastunut joutuu kohtaamaan pelkoa aiheuttavan asian. Tällainen voi olla esimerkiksi tavanomaisen kokoinen ruoka-annos, jokin tietty ruoka-aine tai ravintolan ruokalistalta valittu ruoka.
Altistamisessa välttämisreaktio estetään ja sairastunut tuetaan pelon läpi. Hän esimerkiksi syö annoksensa loppuun asti tai syö pelottavaa ruoka-ainetta tai sellaista ruokaa, jonka energiasisältöä hän ei tiedä.
Kun mitään katastrofaalista ei tapahdukaan, pelko vähenee. Toistuva altistaminen samalle pelolle johtaa tottumiseen. Tällöin sairastunut siedättyy pelon aiheuttajalle.
Mitä altistaminen vaatii läheiseltä?
Altistaminen haastaa myös läheistä, koska on helpompaa antaa sairastuneen tehdä asiat rutiiniensa mukaisesti. Läheinen joutuu voittamaan oman pelkonsa: Mitä jos sairastunut lopettaa syömisen kokonaan?
Lisäksi läheiseltä vaaditaan vakuuttavuutta. Jos oman pelkonsa näyttää sairastuneelle, ei hänkään usko, että haasteen kohtaaminen olisi turvallista.
Tarvitaan sitkeyttä yrittää useita kertoja ja eri tavoin. Lisäksi läheisen täytyy uskoa siihen, että sairastuneen lisääntynyt vastustus ei ole merkki syömishäiriön pahenemisesta.
Mistä altistaminen pitäisi aloittaa?
Altistaminen kannattaa aloittaa asioista, jotka ovat välttämättömiä toipumisen etenemiseksi.
Alkuvaiheessa ravitsemustilan korjaaminen on ensisijaista. Tällöin altistamisella pyritään siihen, että sairastunut syö riittävästi energiaa sisältäviä ruoka-annoksia riittävän usein.
Tämä voi vaatia ensin annoskokoon suurentamista. Sen jälkeen tuodaan ruokailutilanteisiin ruokia, joita sairastunut välttelee.
Altistaminen voi myös olla sitä, ettei anneta sairastuneen kompensoida ahmintaa jättämällä seuraavia annoksia väliin. Tällöin keskitytään säännöllisen ateriarytmin ylläpitämiseen.
Kun ravitsemustila on paremmalla tolalla, voidaan keskittyä joustavuuden lisäämiseen syömisessä, omien annosten koostamiseen tai syömiseen hankalammissa olosuhteissa, kuten ravintolassa.
Harjoitus: Altistaminen
Miksi?
Koska sairastuneen turvaruoat sisältävät vain vähän energiaa, on niiden avulla vaikea toteuttaa tehokasta ravitsemuskuntoutusta. Kun ruokavalio on rajoittunut, myös sosiaalinen syöminen on vaikeaa. Se voi vaikeuttaa opiskelua, työtä ja vapaa-ajanviettoa, kuten matkustamista tai juhlimista.
Lisäksi mielitekojen täyskielto tekee niistä yleensä entistä pakottavampia. Silloin vastustamiseen joutuu käyttämään huomattavan paljon henkistä kapasiteettia.
Täydellinen toipuminen syömishäiriöstä tarkoittaa myös syömisen normalisoimista. Terve ihminen voi syödä eri aikoihin, erilaisia ruoka-aineita, normaalia enemmän, herkkuja tai ruokaa, jonka energiasisältöä hän ei tunne. Hän ei ahdistu tästä tai kompensoi tätä.
Miten?
Kannattaa pyrkiä siihen, että altistus lopetetaan onnistumiseen eikä sairastunutta työnnetä sietorajan ulkopuolelle. Tällöin kokemus on hänelle palkitseva, etenkin jos hän on itse ollut altistamiseen halukas.
Onnistumiset ruokkivat myös läheisen luottamusta omiin kykyihinsä toimia tukihenkilönä ja auttaa.
Toisto saa aikaan tottumisen
Samaa asiaa kannattaa toistaa monta kertaa erilaisissa tilanteissa. Jos tavoitteena on, että sairastunut käy pullakahvilla kahvilassa ystävänsä kanssa, voi hän ensin syödä pullan hoitoyksikössä yhdessä hoitajan kanssa. Myöhemmin hän voi toistaa saman läheisen kanssa.
Sen jälkeen pullaa syödään kotona läheisen kanssa. Sitten siirrytään kahvilaan syömään pullaa läheisen kanssa. Kun edelliset sujuvat ilman ongelmia, on vuorossa pullan syöminen kahvilassa ystävän kanssa.
Kun altistusta lisätään, ei kannata vaikeuttaa montaa asiaa kerrallaan.
Toiminta altistustilanteessa
Alussa ympäristön kannattaa olla häiriötön ja rauhallinen. Kannattaa kuitenkin panostaa keinoihin, joilla syömishäiriöajatuksia voi harhauttaa.
- Tehtävä palastellaan tarvittaessa pieniin osiin. Ei tule olettaa, että sairastunut selviäisi heti kaikesta.
- Tukihenkilön kannattaa toimia rauhallisesti ja epäröimättä. Hänen ei kannata sortua väittelemään altistuksen tarpeellisuudesta tai käydä kauppaa siitä, mikä riittää tai ei riitä.
- Jos sairastuneella on vaikeaa, osoitetaan hänelle empatiaa: ”Huomaan, että tämä on vaikeaa, mutta se on helpompaa ensi kerralla.” Heti perään kuitenkin kehotetaan jatkamaan toimintaa: ”No niin, otapa seuraava pala.”
- Mikäli sairastuneella on jokin tietty motivaattori, muistutetaan siitä tarvittaessa. Motivaattori voi olla esimerkiksi toive lähteä matkalle, jossa pitäisi pystyä syömään ulkona.
- Jos sairastunut käyttäytyy provosoivasti tai latelee loukkauksia, kannattaa tukihenkilön vetää ylle teflonpinta.
- Tukihenkilön tehtävänä on myös nähdä tilanne kokonaisuutena ja huomata onnistuneet asiat. Sairastunut usein näkee vain vaikeuksia ja epäonnistumisia. Mikäli sairastunut sietää kiittämistä, kiitetään nimenomaan yrittämisestä ja suunnataan katse tulevaisuuteen: ”Olit rohkea, kun yritit. Seuraavalla kerralla onnistut varmasti.”
Kuinka usein voi tai pitäisi altistaa?
Mitä harvemmin altistamista tapahtuu, sen suuremmaksi kasvaa kynnys toteuttaa sitä. Altistaminen ei myöskään toimi siedätyksenä silloin, jos toistoa on liian vähän tai harvoin.
Tilanteesta ja tavoitteista riippuen altistusta voidaan toteuttaa päivittäin tai viikoittain.
Kumpi altistustapa kannattaa valita?
Alla on kaksi eri tapaa altistaa. Valinta riippuu tilanteesta, sairastuneen ravitsemustilasta ja ominaisuuksista sekä hänen ja läheisen voimavaroista. Jollekulle voi olla helpottavaa tietää altistuksesta etukäteen, jotta siihen voi henkisesti varautua. Joku taas voi hermoilla etukäteen niin paljon, että on helpompaa olla tietämättä.
Tilanteen huomioiminen
Kerrasta poikki -tavassa läheisen on hyvä varautua joidenkin päivien tai muutamien viikkojen taisteluun. Riittävätkö omat voimat siihen juuri nyt? Toisaalta aikaansaadut muutokset voivat helpottaa elämää merkittävästi.
Myös sairastuneen elämässä voi olla muutakin stressiä. Silloin pienetkin pelot voivat olla vaikeita kohdata. Toisaalta tiettyjen hetkien tuomaa ylimääräistä motivaatiota kannattaa hyödyntää. Tällaisia voivat olla esimerkiksi leirikoulu, vanhojen tanssit, abiristeily tai valmistujaiset.
Mistä on suurin hyöty?
Altistustapa voidaan valita myös pelon aiheuttaman haitan mukaan. Tällöin aloitetaan asioista, jotka vievät toipumista eniten eteenpäin juuri nyt. Esimerkiksi suurennetaan annoskokoa, jotta ruoasta saisi enemmän energiaa, eikä yritetä tuoda uusia aineita ruokavalioon. Sairastuneen edistyessä ja toipumisen edetessä voi altistamistapaa muuttaa.
Harjoitus: Vaiheittainen tapa
Kenelle?
Motivoituneelle ja yhteistyökykyiselle sairastuneelle, kun odotettavissa on melko vähän vastustusta. Sopii paremmin myös silloin, jos sairastuneella on neuropsykiatrisia häiriöitä.
Milloin?
Kun pyritään esimerkiksi laajentamaan ja monipuolistamaan ruokavaliota tai helpottamaan syömistä kodin ulkopuolella.
Miten?
Listataan sairastuneen kanssa pelot pienimmästä suurimpaan. Aloitetaan pienimmästä pelosta, ja edetään pikkuhiljaa isompiin. Sovitaan etukäteen, mitä ja milloin tapahtuu.
Harjoitus: Kerrasta poikki -tapa
Kenelle?
Sairaudentunnottomalle ja ei-motivoituneelle sairastuneelle. Käytetään silloin, kun pienikin muutos aiheuttaa yhtä ison vastustuksen kuin suuri muutos.
Milloin?
Kun pyritään ravitsemustilan nopeaan korjaamiseen, eikä ole aikaa odotella toipumismotivaatiota.
Miten?
Pelkojen aiheuttajia esitellään satunnaisessa järjestyksessä. Ei aloiteta helpoimmasta. Sairastuneelle ei kerrota etukäteen, mitä on tulossa.
Miten altistumisesta ahdistuminen voi olla hyvästä?
Vaikka syömishäiriötä ei haastettaisi, ahdistuu sairastunut joka tapauksessa tilanteista, joita arjessa tulee vastaan. Tällöin hän itse rajoittaa elämäänsä hallitakseen ahdistustaan. Seurauksena on taantuminen.
Altistustilanteessa syömishäiriön tuottama ahdistus kohdistuu itse altistukseen eikä elämän perusasioihin. Näin sen seurauksena on edistyminen ja elinpiirin laajeneminen. Ahdistuksen lopputulema on positiivinen ja toipumista edistävä.
Altistamista ei siis tarvitse vältellä siksi, että sairastunut saisi lepoa ahdistuksesta.
Tukihenkilön teesit
- Pysy keskittyneenä tehtävään, eli sairastuneen tukemiseen. Älä lähde mukaan harhautusyrityksiin, kuten väittelyihin.
- Arvioi, paljonko altistusta voi lisätä ja milloin kannattaa lopettaa.
- Ohjaa eteenpäin.
- Pysy myötätuntoisena vaikeissakin tilanteissa.