Skip to main content

Программа самопомощи

Myötätunto itseä kohtaan

Myötätunto itseä kohtaan on sen tosiasian hyväksymistä, että jokainen tekee joskus virheitä. Se auttaa itsetuntoa toipumaan kolauksista.

Huonojen kokemusten ei tarvitse antaa loputtomiin vaikuttaa yhtä vahvoina. Niiden merkitystä ei myöskään pidä mielessään suurennella.

Vastoinkäymiset murentavat uskoa itseen, etenkin jos on ankara itselleen. Hyvät tapahtumat, kehut, myönteinen palaute ja onnistumiset taas lisäävät uskoa itseen.

Itsemyötätunnon parantaminen

On hyvä olla myötätuntoinen itseään kohtaan. Kaikki ihmiset yrittävät, erehtyvät ja epäonnistuvat. Epäonnistumisissa tarvitaan empatiaa, tukea, rohkaisua ja kannustusta. Erityisen tärkeää on itse antaa itselleen myötätuntoa ja hyväksyntää silloin, kun on epäonnistunut.

Kun uskoo itseensä ja kannustaa itseään myös vaikeina hetkinä, on helpompi käyttäytyä arvostavasti myös muita kohtaan. Silloin myös selviytyy paremmin vastoinkäymisistä sekä jaksaa ja haluaa yrittää taas uudelleen.

Vahvista hyviä ajatuksia

Ajatuksiaan ei voi täysin hallita, eikä aina ole mahdollista ennakoida, mitä seuraavaksi nousee mieleen. Jokainen voi kuitenkin pyrkiä vahvistamaan rakentavia ajatuksia. Sitä kautta myötätunto ja usko omaan itseen vahvistuvat.

Varsinkin väsyneenä, pettymyksien jälkeen, paineen alla tai krapulassa itseä soimaavat ajatukset voivat pyöriä päässä. Huonoja ja itsetuntoa nakertavia ajatuksia ei kannata pyöritellä ja vahvistaa mielessään. Ne voi ohittaa kevyesti – kuin painaisi delete-näppäintä ja siirtäisi ne roskakoriin.

Hyviä, arvostavia, hyväksyviä ja itsekunnioitusta vahvistavia ajatuksia kannattaa opetella ja vahvistaa.

Muista

Negatiiviset ajatukset itsestään voi ohittaa kevyesti – kuin painaisi delete-näppäintä ja siirtäisi ne roskakoriin.