Skip to main content

Программа самопомощи

8. Raivostuneen henkilön kohtaaminen

Raivostunut henkilö on hallitsemattoman aggression vallassa.

Näitä tilanteita voi olla missä tahansa. Niitä voi yhtä lailla olla nakkikioskin jonossa kuin parisuhteissakin tai muissa läheisissä ihmissuhteissa, joihin liittyy paljon tunteita.

Näitä tilanteita tulee vastaan myös lasten ja nuorten kanssa, koska uhmaiässä ja murrosiässä aivojen kehitys painottuu ajoittain tunnealueille. Tunteiden hallinta on lapsille paljon vaikeampaa kuin aikuisille.

Huomaa

Asiallinen tai rakentava riiteleminen tai jopa riitelyn ohjaaminen neuvottelemisen suuntaan vaatii paljon harjoittelua.

Taidot lisääntyvät ajan myötä. Tärkeintä on oppia tasaamaan omaa tunnetilaansa ja toimimaan aina mahdollisimman asiallisesti.

Joissakin tilanteissa suuttunut henkilö voi olla vaarallinen, jopa aseistautunut. Silloin kannattaa poistua hakemaan apua mahdollisuuksien mukaan.

Pysy asiallisena

Poissa tolaltaan olevan kohtaaminen edellyttää asiallisuutta. Häntä ei kannata ärsyttää lisää. Älä lähde mukaan suuttumukseen, riitelyyn tai väittelyyn siitä, kuka on oikeassa. Tulokseton väittely pitkittää vastapuolen raivoa.

Voimakkaan tunteen vallassa ajattelu ei toimi eivätkä perustelut yleensä auta. Syy-seuraussuhteiden ja kokonaistilanteen selkeä hahmottaminen ei onnistu.

Perusteluja ja muita näkökulmia voi ymmärtää vasta sitten, kun on päässyt pois tunnekuohusta.

KUKIPASO-malli

KUKIPASO-mallissa tavoitteena on suuttuneen rauhoittaminen ja tilanteesta selviäminen ilman isompaa riitaa. Se tulee sanoista KUuntele, KIitä, PAhoittele ja SOvi.

Kun pyritään tilanteen ja vastapuolen rauhoittamiseen, käytetään muun muassa rauhoittavaa olemusta, puhetta ja aikaa. Tällöin suuttunut rauhoittuu eli saa aikaa ja tukea palatakseen ylätielle.

Neuvottelujen ja perustelujen aika on vasta sitten, kun kaikki osapuolet ovat varmasti rauhallisia. Keskustelu on joskus hyvä siirtää jopa toiselle päivälle.

1. Kuuntele

  • Omat tunteet kannattaa pitää kurissa, vaikka suuttuneen purkaus saattaa tuntua kohtuuttomalta, väärältä ja epäoikeudenmukaiselta.
  • Hallitse omat tunteesi, jotta et ärsyyntyisi. Pidä tavoite mielessä: tarkoitus on antaa suuttuneelle apua rauhoittumiseen.
  • Anna suuttuneen kertoa kaikki, mikä häntä suututtaa. Kun hän on purkanut kaiken, vähenee tunteen voimakkuus. Siksi tätä kohtaa ei kannata kiirehtiä.
  • Kuuntele aktiivisesti. Pidä kasvot peruslukemilla, ja katso suoraan kohti. Muualle, kuten puhelimeen tai pöytään, katsominen voi antaa vaikutelman siitä, että et halua kuunnella tai pidä asiaa tärkeänä.
  • Voit toistaa suuttumuksen aiheen kertaamalla sen lyhyesti ääneen. Näin suuttunut tietää, että olet ymmärtänyt häntä.

2. Kiitä

  • Jos suuttumus on purkautunut suhteettomalla voimalla, tunteen laskiessa järkevä ajattelu helpottuu ja suuttunutta saattaa alkaa hävettää. Suuttunut saattaa kokea epävarmuutta ja ajatella toimineensa turhan voimakkaasti.
  • Häpeäntunnetta on vaikea sietää. Sietämätön tunne voi johtaa siihen, että tunne kuohahtaa uudelleen. Suuttunut voi reagoida häpeäänsä myös olemalla ylimielinen tai vaativa.
  • Ilmaise selkeästi, että hyväksyt tunteenpurkauksen. Voit hyväksyä sen, että asia on suuttuneelle tärkeä, vaikka olisit varsinaisesta asiasta täysin eri mieltä. Nolostumista helpottaa, jos kiität jollain tavalla siitä, että hän ilmaisi suuttumuksensa.
  • Myönteisen näkökulman löytäminen voi olla hyvin vaikeaa, mutta sitä kannattaa etsiä.

3. Pahoittele

  • Tässä vaiheessa kannattaa osoittaa empatiaa ja ymmärrystä suuttuneelle. Näin hän tuntee, että hänen tunteensa on varmasti kuultu.
  • Pahoitteleminen saa aikaan sen, että suuttunut ei enää ole aivan yksin tunteensa kanssa. Hän on päässyt ilmaisemaan ja jakamaan kokemuksensa.
  • Pahoittelulla on myös rauhoittava vaikutus.

4. Sovi jotakin

  • Asioiden sopiminen suuttuneen kanssa on vaikeaa. Usein kannattaa pyrkiä yksinkertaiseen sopuun, kuten sellaisen ajankohdan sopimiseen, jolloin asiasta neuvotellaan.
  • Kun suuttunut otetaan vakavasti ja sovitaan asiallinen neuvotteluajankohta, ei hänen tarvitse kerätä uudelleen voimakasta raivoa ajaakseen asiaansa. Hän voi tuntea, että häntä on jo kuultu ja ehkä ymmärrettykin.
  • Seuraavassa neuvottelussa suuttunutkin voi jo kyetä ymmärtämään toista näkökulmaa ja ottamaan muut paremmin huomioon.
  • Parisuhderiidassa asia kannattaa selvittää heti, jos se on mahdollista. Ellei aikaa ole, sopikaa, koska asiasta jutellaan kaikessa rauhassa.

Esimerkki raivostuneen nuoren kohtaamisesta

KU
Olet raivoissasi, koska vasta nyt sait tietää, että lähdemme viikonloppuna sukuloimaan. Mielestäsi kaikki on pielessä, kun olet jo ehtinyt sopia kavereiden kanssa tapaamisia.

KI
Hyvä kun kerroit, että olet pahoittanut mielesi. Kiitos siitä.

PA
Olen pahoillani, että emme osanneet kertoa tästä aiemmin. Olisi pitänyt.

SO
Sopiiko, että pohdimme asiaa vielä ja palaamme tähän illemmalla? Yritetään löytää yhdessä jokin ratkaisu.