Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

13. Yhteistyö koulun kanssa

Koulun henkilökunnan kanssa on tärkeää suunnitella, miten lasta tuetaan.

Joskus vanhemmasta ja lapsesta voi tuntua siltä, että koulussa ei tehdä riittävästi tilanteen selvittämiseksi.

Vaikka opettaja ja koulu eivät näkisi asiaa samoin, on koulun otettava huomioon oppilaan ja vanhempien kokemus tilanteesta.

Harjoitus: Yhteistyö koulun kanssa

Miten?

Usein on helpompaa ja hedelmällisempää varata keskustelulle aika. Tapaaminen voi olla kasvokkain tai etänä.

Ota yhteyttä opettajaan, kerro huolestasi ja sano, että haluaisit yhdessä pohtia apukeinoja tilanteen helpottamiseksi.

Listaa etukäteen itsellesi ja lapselle tärkeitä asioita, jotta ne muistetaan keskustella. Kirjatkaa asioita, jotka auttaisivat lasta. Asiaan keskittyminen ylläpitää rauhallista vuorovaikutusta.

Koululle voi myös vinkata Mielenterveystalon kouluyhteisö-sivuista. Sivuille on koottu keinoja tukea lapsia ja nuoria koulussa.

Harjoitus: Mikä voisi auttaa lastani?

Miksi?

Löydätte asioita, joita voitte tehdä kotona ja yhteistyössä koulun kanssa koulunkäynnin helpottamiseksi.

Miten?

Pohtikaa yhdessä lapsen kanssa alla olevaa kysymystä.

Tietoa, kartoituksia erilaisista piirteistä ja keinoja helpottaa oppimista ja lapsen oloa löytyy Mielenterveystalon kouluyhteisö-sivuilta.

Millaiset asiat helpottaisivat kouluun lähtemistä tai siellä pysymistä?

Loading ...