Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

Vanhemman muistilista

Olet opetellut keinoja lapsesi koulunkäynnin helpottamiseksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että tärkeintä lapsellesi on sinun läsnäolosi. Merkityksellistä keinojen taustalla on sinun ja lapsesi välinen hyvä suhde.

Vanhemmuuden taidoilla voit tukea positiivista ilmapiiriä ja vuorovaikutusta. Kun suhtautumistapasi on kannustava ja myötäelävä, on myös uusien taitojen oppiminen ja käyttäminen helpompaa.

Ole kärsivällinen ja myötätuntoinen

Lapsesi ei ole tahallaan hankala. Hänellä on haaste, pulma tai ongelma, jossa sinä voit vanhempana auttaa ja tukea. Älä odota nopeita muutoksia. Rohkaise lastasi yrittämään ja tue arjen harjoittelussa.

Seuraavalla videolla (2:30) kuulet kokemuksia siitä, miten erilaisia tunteitaan voi havaita, tutkia ja hyväksyä. Tunteiden käsittelyn kautta elämään voi myös löytyä lisää positiivisia asioita.

Toimi esimerkkinä

Lapsen kouluakäymättömyys nostattaa monenlaisia tunteita. Opettele tarvittaessa uusia keinoja vaikeista tunnetiloista selviämiseen. Toimi esimerkkinä, ja rohkaise lastasi tunnistamaan tunteitaan ja sietämään niitä.

Keinoja vaikeista tunteista selviämiseen löydät esimerkiksi tietoisen läsnäolon ja mielen hyvinvoinnin omahoito-ohjelmista.

Pyri eläytymään lapsesi asemaan

Pyri eläytymään lapsesi kokemusten, ajatusten ja tunteiden äärelle, vaikka se voi ristiriitatilanteissa olla vaikeaa.

Kun asetut tarkastelemaan tilanteita omasta ja toisen näkökulmasta, paranee kykysi ymmärtää lastasi. Näin voit löytää toimivampia keinoja ristiriitatilanteiden helpottamiseen.

Huomaa hyvä lapsessasi ja kerro se hänelle

Osoita, että välität. Palkitse ja kehu yrittämisestä. Huomioi, kun lapsi käyttää uusia taitojaan sekä pyrkii kohtaamaan ja voittamaan haasteitaan.

Tukiverkosto

Joskus parasta apua on tuki arjessa. Sopivaa apua voi olla esimerkiksi voi olla lapsen kouluun saattaminen, koulutehtävissä auttaminen, kaupassa käynti, harrastuksiin kuljettaminen tai ajanvietteen tai vapaa-ajan järjestäminen.

Tukea voi saada lähisuvulta, ystäviltä, koululta, sosiaalitoimelta tai hoitotaholta. Kysy rohkeasti.

Pidä huolta omasta jaksamisestasi

Muista, että sinun jaksamisesi ja hyvinvointisi on ensiarvoisen tärkeää, jotta pystyt olemaan läsnä lastasi varten. Pyydä apua esimerkiksi läheisiltä.

Pohdi, millainen tekeminen tai oleminen helpottaisi sinua jaksamaan tilanteessa. Hengähdyshetki voi olla esimerkiksi

  • kävelylenkki metsässä
  • rentoutusharjoitus
  • musiikin kuuntelu tai musisoiminen
  • käsillä tekeminen
  • liikuntatuokio
  • itsensä hemmottelu
  • tapaaminen ystävän kanssa
  • sarjojen katselu

Vertaistuki

Vertaistuella tarkoitetaan vastavuoroista kokemusten vaihtoa, jossa samankaltaisessa elämäntilanteessa olevat tai olleet tukevat toinen toisiaan. Vertaistuen avulla voi ymmärtää tapahtunutta paremmin, löytää selviytymiskeinoja nykyhetkeen sekä ylläpitää toivoa.

Vertaistuki voi lievittää myös esimerkiksi yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunteita. Vertaistuen avulla voi havaita, ettei ole ainoa, jonka elämän kouluakäymättömyys on pistänyt sekaisin.

Kouluilta tai kunnalta voi kysyä, toimiiko siellä vanhempien vertaistukiryhmiä. Sosiaalisessa mediassa toimii myös erilaisia keskustelupalstoja, joissa voidaan jakaa hyviä ja toimivia kokemuksia kouluakäymättömyydestä selviämiseen.

Muista

Voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi yksinkertaisilla päivittäisillä asioilla. 

Arkeen kannattaa sisällyttää asioita, jotka tuottavat mielihyvää. Ne auttavat jaksamaan elämän velvoitteita.