Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

Miksi puuttua ajoissa?

Yleensä kouluakäymättömyys on oire jostain muusta. Kun lapsen koulupoissaolot lisääntyvät tai kouluun lähteminen vaikeutuu, on ongelma ollut olemassa jo jonkin aikaa. Ongelma voi aiheuttaa itseään ylläpitävän kehän.

Kiinnitä huomiota näihin tilanteisiin

Tyypillisiä ennakoivia tilanteita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota:

  • luvattomat poissaolot tai jatkuva myöhästely
  • hankaluus palata kouluun loman tai poissaolon jälkeen
  • poissaolot tietyiltä oppitunneilta tai esimerkiksi retkipäivinä
  • lisääntyneet keholliset oireet, sairastelun lisääntyminen
  • koulumotivaatio on heikko eikä lapsi näe koulunkäynnillä olevan merkitystä

Kouluakäymättömyyden negatiivinen kehä

Satunnaisista poissaoloista voi muodostua itseään vahvistava kehä.

Jos lapsi osallistuu koulunkäyntiin vain osittaisesti, voi kouluun meneminen vaikeutua entisestään.

Pelkkä ajatus kouluunmenosta voi aiheuttaa ahdistusta tai pakko-oireita. Lapsi voi kokea myös kehon oireita, esimerkiksi päänsärkyä tai vatsakipua. Kehollisten oireiden kokeminen helpottaa päätöstä jäädä kotiin.

Poissaolojen takia rutiinit lapsen elämässä vähenevät. Rutiinien puuttuminen vaikuttaa lapsen kykyyn mennä tilanteisiin, jotka hän kokee hankalina tai epämiellyttävinä.

kouluunmeno on vaikeaa

ahdistusta ja kehon oireita

lapsi jää kotiin

rutiinit puuttuvat

Kierteen katkaiseminen voi olla haastavaa. Suunnitelmallisuus auttaa, siinä voi olla avuksi harjoitus 9. Muutossuunnitelma.