Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

Miten tilanne vaikuttaa perheessä?

Kouluakäymättömyys aiheuttaa huolta ja nostaa tunteita pintaan. Vanhemman voi olla mahdotonta tai vaikeaa jäädä töistä pois tukemaan kouluun lähtöä. Perheessä voi olla ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mistä syistä voi olla pois koulusta.

Jos lapsi kertoo esimerkiksi toistuvista kehollisista vaivoista, on hyvä selvittää tilannetta rauhassa ajan kanssa. Jatkuvien kehollisten oireiden tutkiminen lääkärin vastaanotolla on tärkeää.

Jos taas lapsi kokee esimerkiksi vatsaoireita aina, kun tiedossa on koe tai esitelmän pitäminen, on tärkeää kannustaa häntä kouluun. Välttely voi lisätä oireilua.

Huolehdi jaksamisestasi

Lapsen tai nuoren tilanne tuo arkeen paljon uutta tietoa, tunteita ja työtä. Lapsi saattaa tarvita vanhemman tukea ja ohjausta lisääntyneiden kotitehtävien tekemiseksi. Tämä voi kuormittaa. Jaksaminen voi olla koetuksella.

Vanhempana jaksamiseen vaikuttavat myös esimerkiksi stressi, suhde toiseen vanhempaan ja yllättävät arjen tasapainoa horjuttavat tapahtumat.

On normaalia kokea ajoittaista uupumusta. Voit kuitenkin tarvita tukea, jos uupumisentunne pitkittyy.

Seuraavalla videolla (3:04) kuulet FinFami Uusimaa ry:n kokemusasiantuntijoiden kertovan siitä, millä tavalla lapsen oireilu voi vaikuttaa vanhempaan. Kuulet myös, millaiset asiat voivat auttaa jaksamaan ja mitä hyviä puolia vaikeassa tilanteessa voi olla.

Mistä apua?

Toisinaan lapsen tilanteeseen tarvitaan apua kodin ja koulun lisäksi esimerkiksi sosiaalipalveluista. 

Apua voi tarvita esimerkiksi silloin, jos vanhemman oma jaksaminen on äärirajoilla, vanhemman ja lapsen välit tulehtuneet tai tilanne muuten ei perheen omin voimavaroin ole selvitettävissä.

Voit tiedustella apua oman hyvinvointialueesi kasvatus- ja perheneuvonnasta.

Entä, jos tuntuu vaikealta pyytää apua?

Avun pyytäminen voi olla vaikeaa, jos syytä koulusta poisjäämiseen ei löydy tai koet asian arkaluontoiseksi.

Yhteydenotto kouluun tai esimerkiksi perheneuvolaan voi kuitenkin auttaa asian ymmärtämisessä ja hyväksymisessä. Se voi myös viedä tilannetta toivottuun suuntaan. Nämä asiat voivat helpottaa sinun ja lapsesi oloa.

Seuraavalla videolla (1:57) kuulet kokemusasiantuntijoilta, miten asioiden hyväksymistä voi harjoitella.

Muista

On tärkeää, että huolehdit omasta hyvinvoinnistasi. Se auttaa sinua olemaan lapsesi tukena.