Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

Vaikeudet kaverisuhteissa

Kaverisuhteet muuttuvat iän ja kehityksen mukana. Kaikilla lapsilla on joskus niissä vaikeuksia. Joskus vaikeudet ovat pitkäkestoisempia. Silloin lapsi saattaa tarvita apua kaveritaitojen harjoitteluun.

Vaikeudet kaverisuhteissa voivat näkyä eri tavoin 

Kaverisuhteissa voi olla vaikeuksia, jos lapsi on esimerkiksi vauhdikas, hänellä on runsaasti ideoita, hän on koko ajan äänessä tai tulee liian lähelle. Lapsi unohtaa herkästi, mitä on sopinut, ja väärinkäsityksiä syntyy.  

Lapsen on vaikea seurata keskustelua isommassa ryhmässä. Lapsi voi puhua vain omasta kiinnostuksen kohteestaan tai sanoa asioita liian suoraan.  

Lapsi voi olla kaverisuhteissa määräilevä, liian intensiivinen tai vältellä toisia lapsia. Jotkut lapset viihtyvät yksin. 

Osa toivoo kaveria, mutta ei osaa pyytää toisia mukaan tai kertoa, mitä haluaisi tehdä. Aikuinen on ehkä huolissaan siitä, onko lapsi yksinäinen. 

Miten tämä näkyy kotona? 

Haasteet kaverisuhteissa voi huomata esimerkiksi siitä, että lapsi 

  • haluaisi olla kavereiden kanssa, muttei osaa 
  • suuttuu herkästi ja kavereiden vierailut voivat päättyä riitoihin 
  • on koko ajan äänessä 
  • on ehdoton mielipiteissään 
  • ei siedä pettymyksiä 
  • puuttuu toisten asioihin 
  • on raju ja vauhdikas 
  • ymmärtää usein sosiaaliset tilanteet väärin 
  • kokee kateutta sisarusten kavereista 
  • haluaa olla yksin 
  • sanoo asioita liian suoraan  
  • on tarkka säännöistä 
  • kokee epäoikeudenmukaisuutta 
  • ei vastaa puhelimeen kavereiden soittaessa 
  • ei lähde ulos, kun kaverit pyytävät 
  • kokee pienet asiat ylitsepääsemättöminä ja menee herkästi tolaltaan 
  • luulee, että toisen ajatukset voi tietää, eikä herkästi tunnista vaihtoehtoisia ajatuksia 
  • ei aina vastaa, kun puhutellaan 
  • kertoo itseään kiinnostavista asioista vuolaasti, eikä huomaa, jos toisia ei kiinnosta. 

Miten tämä näkyy päivähoidossa ja koulussa? 

Haasteet kaverisuhteissa voi huomata esimerkiksi siitä, että lapsi 

  • hakeutuu toisten seuraan liian rajuin ottein 
  • menee fyysisesti liian lähelle toisia 
  • puhuu liian paljon 
  • ottaa johtajan roolin  
  • riitautuu herkästi  
  • hakeutuu muiden lähelle, mutta ei osallistu tekemiseen 
  • hakeutuu aikuisten seuraan 
  • välttelee toisia lapsia 
  • ymmärtää helposti väärin toisten sanomisia 
  • ei osaa kertoa asioitaan siten, että tulee ymmärretyksi 
  • ei huomioi toisten näkökulmia 
  • ei ymmärrä tulleensa kiusatuksi 
  • ei tiedä, mitä toisille pitäisi sanoa 
  • sanoo asioita liian suoraan 
  • kokee hankalana toimia ryhmässä 
  • kokee usein epäreiluutta 
  • puuttuu toisten asioihin 
  • matkii ilmeitä, puhetta tai pukeutumista 
  • omii yhtä kaveria 
  • välttelee katsekontaktia tai katsoo hyvin tarkasti ja intensiivisesti 
  • kertoo itseään kiinnostavista asioista vuolaasti, eikä huomaa, jos toisia ei kiinnosta 
  • ymmärtää usein sosiaaliset tilanteet väärin. 

Tutkitaan yhdessä

Valitkaa sopivat vaihtoehdot. 

Loading ...

Vaikeudet kaverisuhteissa – mikä voi auttaa?

Kaikilla lapsilla voi olla vaikeuksia kaverisuhteissa. Usein kyse on taitojen puutteesta.  

Lapsi ei esimerkiksi tiedä, miten keskustelun voi aloittaa. Joskus hän ei osaa odottaa omaa vuoroaan tai ylläpitää ystävyyttä. Näitä taitoja voi oppia harjoittelemalla aikuisen avulla.  

Tunnistitko näitä oireita lapsellasi? Tietoa tilanteeseenne löytyy seuraavilta sivuilta:

TUNNETAIDOT 

KAVERITAIDOT 

Seuraavat harjoitukset sopivat tilanteeseenne: 

7. Miltä minusta tuntuu?  
8. Tunnemittari 
9. Mitä tapahtui?  
12. Miten löydän kaverin?  
13. Voinko tulla mukaan leikkiin?  
14. Minä kerron, kysyn ja kuuntelen 
15. Samaa mieltä vai eri mieltä?  
16. Minun ja muiden rajat