Skip to main content

Программа самопомощи

Miten tästä eteenpäin?

Olet nyt suorittanut uupumisen omahoito-ohjelman loppuun. Hienoa!

Seuraavalla videolla (1:20) kuulet, miten oman mielen hyvinvointia voi ylläpitää omahoito-ohjelman jälkeen.

Toivottavasti sait hyödyllistä tietoa ja uusia ideoita sekä työkaluja uupumisen kierteen katkaisuun. Itselle sopivalta tuntuvien harjoitusten tekoa kannattaa jatkaa tulevaisuudessakin. Kiinnitä jatkossakin huomiota myös omaan arjenhallintaasi ja pyri huolehtimaan itsestäsi parhaalla mahdollisella tavalla.

Salli itsellesi lepopäiviä, ja suunnittele niitä vaikka ennakkoon. Suunnittele viikkokalenteriin myös hetkiä liikunnalle ja mielekkäälle toiminnalle.

Tutustu tarvittaessa muihinkin Mielenterveystalon omahoito-ohjelmiin, joista voi olla sinulle apua. 

Huolehdi oikeuksistasi

Jos tunnistat olevasi uupunut työstä tai työsi olosuhteista, muista että työelämää säädellään lailla ja muilla säädöksillä. Monet niistä on luotu työntekijän suojaamiseksi muun muassa kohtuuttoman pitkiltä työviikoilta ja epäasialliselta kohtelulta.

Työturvallisuuslakiin on kirjattu, että työn ei pidä vaarantaa kenenkään henkeä eikä fyysistä tai psyykkistä terveyttä.

Käytä hyväksesi työ- ja opiskelijaterveydenhuollon palveluita, jos olet niiden piirissä. Tietoa saat myös Mielenterveystalo.fi:n mielenterveyspalvelut-osiosta.

Työ- tai opiskelijaterveydenhuollossa voit ottaa puheeksi myös asioita, jotka liittyvät työhön tai opintoihin vain välillisesti esimerkiksi heikentämällä työ- tai opiskelukykyäsi. Myös sitä kautta sinut voidaan tarvittaessa ohjata tarvittavien palvelujen piiriin

Olit sitten työsuhteessa, yrittäjä, opiskelija, työtön tai eläkeläinen, on tärkeää, että opit arvostamaan elämääsi ja terveyttäsi siten, että pidät puoliasi enemmän. Olet itset paras henkilö ottamaan puheeksi oman tilanteesi.

Entä uupumuksen ja mahdollisen sairausloman jälkeen?

Monet uupumuksen kokeneet huomaavat uupumuksen jättäneen jälkeensä muun muassa stressiherkkyyttä ja väsyvyyttä. Työhön paluu osasairauspäivärahan tuella on suotavaa. Silloin työ- ja toimintakyvyn palautumista ja tarpeellisten muutosten toteutumista työssä voidaan seurata tiiviisti.

Joskus työuupumukseen liittyy työkykyä uhkaava psykiatrinen sairaus, kuten uupumuksen yhteydessä usein diagnosoitu mieliala- tai ahdistuneisuushäiriö. Tällöin voi tulla kyseeseen Kelan korvaama yksilö- tai ryhmäkuntoutus tai työeläkelaitoksen korvaama ammatillinen kuntoutus, kuten työkokeilu tai uudelleenkoulutus toiseen ammattiin.

Muista

Mikäli uupumisesi voimistuu entisestään tai olet huolissasi voinnistasi, hae ammattiapua.

Mistä apua?

Jos tämän omahoito-ohjelman kaltainen tavoitteellinen työskentely tehtävien avulla on tuntunut hyödylliseltä, voit jatkaa työskentelyä Uuvuksissa-kirjan tai vuoden 2021 alussa ilmestyneen Uuvuksissa-työkirjan avulla.

Työterveyslaitoksen työn muokkauksen verkkokurssi voi olla avuksi, jos tarvitaan työn muokkausta. Ja toimintamalliesi omaehtoisessa muokkaamisessa voit hyödyntää esimerkiksi Työterveyslaitoksen kehittämiä työn tuunaamisen ideoita.

Jos olet jäänyt pois työelämästä tai opintosi ovat keskeytyneet, voit löytää apua Mielenterveystalon Tukea työhön paluuseen omahoito-ohjelmasta.

Miten toimin, jos omahoito-ohjelma ei riittänyt?

Mikäli uupumusoireesi voimistuu entisestään tai koet niiden haittaavan toimintakykyäsi ja elämänlaatuasi, hae apua epäröimättä. Mikäli sinulla on jo hoitokontakti, kerro tuntemuksistasi omalle ammattilaisellesi

Mikäli sinulla ei ole hoitokontaktia, kannattaa ottaa yhteyttä perusterveydenhuoltoon, kuten terveysasemalle, työterveyshuoltoon tai yksityiselle lääkäriasemalle. Lisätietoa avun hakemisesta löytyy mielenterveyspalvelut-osiosta.

Nettiterapia

Mikäli koet, että pääsit hyvään alkuun, mutta haluat vahvempaa tukea, voit keskustella lääkärisi kanssa nettiterapian mahdollisuudesta.

Nettiterapia on omalta tietokoneelta tai älylaitteelta toteutettava hoito, jossa terapeutti tukee itsenäistä etenemistäsi. Nettiterapiassa käsitellään osin samoja teemoja kuin tässä hoito-ohjelmassa ja pääset tekemään lisää harjoituksia.

Terapiaa teet viikoittain, ja sen kesto on noin 3–4 kuukautta. Terapiassa jatkat hankaluuksiesi pohtimista ja opettelet uusia toimintamalleja tietosisältöjen, videoiden ja harjoitteiden avulla.

Nettiterapioista on oikein kohdennettuina saatu yhtä hyviä tuloksia kuin kasvokkain toteutetusta psykoterapiasta.

Nettiterapian pääsee yleensä aloittamaan viikon sisällä siitä, kun lääkäri on kirjoittanut lähetteen.

Muiden ongelmien huomioiminen

Muun muassa masennus, erilaiset ahdistuneisuusoireet ja univaikeudet ovat uupuneilla tavallisia. Voit arvioida omaa oireiluasi kyselyiden avulla ja hyödyntää sopivia omahoito-ohjelmia uupumuksen omahoidon rinnalla.

Kiitos!

Kaikkea hyvää jatkotyöskentelyyn ja iloa elämääsi!

Saitko apua uupumuksen omahoito-ohjelmasta?

Haluatko antaa meille palautetta tai kehitysehdotuksia sisällöistä? Otamme mielellämme niin ruusut kuin risutkin vastaan.