Skip to main content

Self-help program

1. MISTÄ ON KYSE?

Viiltely on itsensä vahingoittamista, jolla pyritään helpottamaan vaikeaa oloa. Viiltelyyn saa apua.

Tyypillisesti viiltelyllä pyritään helpottamaan sietämätöntä oloa tai tunnottomuutta. Kyseessä on vain harvoin itsemurhayritys.

Ketkä viiltelevät?

Itseään viiltävät ovat eri-ikäisiä, erilaisissa elämäntilanteissa olevia ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Et ole ainoa. Osalla voi olla viiltelyyn kytkeytyviä mielenterveyden ongelmia, kuten masennusta, ahdistusta, syömisen ongelmia tai päihdeongelmia.

On arvioitu, että Suomessa 13–18-vuotiaista nuorista viiltelyä esiintyy noin 12 %:lla. Keskimäärin itsensä vahingoittaminen aloitetaan 12–15-vuotiaana. Myös aikuiset viiltelevät. Itsensä vahingoittaminen voi tapahtua myös muilla tavoin, esimerkiksi lyömällä.

Avun hakeminen

On hyvä hakeutua avun piiriin mahdollisimman varhain. Hoitamaton ja pitkään jatkunut itsensä viiltäminen on yhteydessä kohonneeseen itsemurhan riskiin. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä hakea apua.

Viiltelyn hoidossa huomioidaan viiltelyn taustalla olevia yksilöllisiä syitä ja kehitetään vaihtoehtoja viiltelylle. Näin tuetaan hyvinvointia ja ehkäistään ongelmien pahenemista.

Muista

Viiltelyllä pyritään helpottamaan sietämätöntä oloa tai tunnottomuutta. Viiltelyyn saa apua.