Jiõččhåidd-programm
10. Huomaa hyvä
Hyvien ja arjessa sujuvien asioiden huomaamista voi harjoitella. Huomion ohjaaminen hyviin hetkiin helpottaa niiden lisäämistä arjessa.
Vahvuuksien nimeäminen vahvistaa lapsen myönteistä käsitystä itsestään. Samalla vahvistuu kokemus siitä, että hän on muutakin kuin oireensa.
Myös vanhemman omat teot perheen hyvinvoinnin eteen jäävät usein itseltä huomaamatta. Huomio kiinnittyy siihen, mitä vielä voisi tai pitäisi tehdä.
Vaikeudet voivat tuoda arvokkaitakin oivalluksia
Lapsen sairastuminen on aina raskas kokemus, joka aiheuttaa vanhemmalle kärsimystä.
Videolla (1:34) kaksi psyykkisesti oireilevan lapsen vanhempaa kertoo, että raskaat kokemukset voivat tuoda mukanaan myös elämää rikastuttavia oivalluksia.
Videon henkilöt ovat FinFami Uusimaa ry:n kokemusasiantuntijoita. Yhdistys tarjoaa vertaistukea mielenterveysomaisille.
Harjoitus: Huomaa päivän hyvät hetket
Miksi?
Pysähdytte arjen hyvien hetkien äärelle ja huomaatte sen, mikä sujuu.
Miten?
Kirjatkaa yhdessä perheen kanssa päivän päätteeksi ainakin kolme asiaa, jotka tänään ovat sujuneet hyvin tai tuntuneet mukavilta.
Esimerkki: 1. Kaikki ehtivät aamulla ajoissa kouluun ja töihin. 2. Nuori harjoitteli sovitusti harrastukseen menoa. 3. Illalla kotona oli hyvä tunnelma, kun muisteltiin kesää.
Tehkää harjoituksesta arjen rutiini, jota toistatte säännöllisesti. Päivittäin toistettuna harjoituksesta on isoin hyöty.
Voitte tehdä itse päiväkirjan tätä varten tai tulostaa lomakkeen alta. Vaihtoehtoisesti voitte perustaa myös viestiketjun, johon jokainen voi kirjoittaa mukavia asioita päivittäin.
Harjoitus: Kehukukka: Huomaa hyvä toisessa
Miksi?
Harjoittelette huomaamaan lapsen tai nuoren vahvuuksia.
Miten?
Tulostakaa alta pdf tai piirtäkää kukka mallin mukaan. Kirjatkaa jokaiselle kukan terälehdelle yksi kehu tai mukava asia lapsesta. Kukan keskelle voi kirjoittaa lapsen nimen.
Myös yrittämisestä kannattaa kehua. Näyttäkää tai lukekaa lopuksi kukka lapselle.
Huomaa
Kukan voi täyttää jokaisesta perheenjäsenestä tämän iästä riippumatta. Kukan voi myös lähettää viestinä kehuttavalle tai laittaa vaikka jääkaapin oveen.
Harjoitus: Huomaa hyvä itsessäsi
Miksi?
Huomaat teot, joita teet oman ja perheesi hyvinvoinnin eteen. Kiität itseäsi niistä.
Nämä teot jäävät helposti arjessa huomaamatta tai niitä pidetään itsestäänselvyyksinä.
Miten?
Kirjaa päivän päätteeksi ainakin kolme asiaa, joista voit kiittää itseäsi.
Esimerkki: Tänään minä 1. kävin kävelyllä suunnitelmani mukaisesti. 2. autoin lasta läksyissä. 3. makoilin sohvalla ja lepäsin.
Tee harjoituksesta arjen rutiini, jota toistat säännöllisesti. Päivittäin toistettuna harjoituksesta on isoin hyöty.
Voit tehdä itse päiväkirjan tätä varten tai tulostaa lomakkeen alta. Vaihtoehtoisesti voit kirjoittaa kiitoksia itsellesi puhelimesi muistiinpanoihin.