Jiõččhåidd-programm
2. TYÖKALUJA
Uusien toimintatapojen harjoittelu vaatii omatoimisuutta ja sitoutumista. Juuri nämä asiat voivat olla sinulle hankalia.
Harjoittelu voi olla vaikeaa – älä lannistu
Harjoitteluun voi olla vaikea motivoitua. Kokeillut keinot eivät välttämättä heti toimi, ja joskus niistä on vaikea pitää kiinni. Jotkut kokevat tylsistymistä ja halua luovuttaa. Tämä on yleistä eikä vähennä harjoittelusta hyötymistä.
Jokainen oivallus on askel eteenpäin
Kaikkea ei voi muuttaa, eikä kaikkea tarvitse muuttaa. Koska aikaa ja energiaa on rajoitetusti, kannattaa keskittyä niihin harjoituksiin, joista voisi olla sinulle eniten hyötyä juuri nyt.
Jo se on merkittävää, että luet tätä tekstiä. Olet siis ainakin hetkeksi pysähtynyt miettimään tilannettasi ja toivot muutosta.
Harjoitukset ovat tärkein osa omahoito-ohjelmaa
On tärkeää, että tiedon lukemisen lisäksi teet myös harjoituksia. Harjoitusten tekemisen kautta muutut lukijasta aktiiviseksi tekijäksi. Näin otat askelia oman tilanteesi parantamiseksi.
Miten harjoituksia tehdään?
Jotkut harjoitukset vievät enemmän aikaa kuin toiset. Tärkeää kuitenkin on, että jatkat harjoitusten parissa, vaikka se tuntuisikin haastavalta.
Joitakin harjoituksia on tärkeä toistaa riittävän monta kertaa, jolloin tekemistäsi muutoksista tulee kestävämpiä.
Harjoitukset, jotka koet erityisen hyviksi, kannattaa ottaa muistiin ja palata niihin pitkäjänteisesti.
Seuraavalla videolla (1:21) saat vinkkejä omahoito-ohjelman harjoitusten tekemiseen. Samalla kuulet, miksi harjoitteluun kannattaa sitoutua.
Anna aikaa muutokselle
Tee sopimus itsesi kanssa: kokeile tämän omahoidon ohjeita, ja arvioi vasta myöhemmin niiden hyödyllisyyttä. Tee harjoituksia sen mukaan, mitkä niistä tuntuvat itsellesi tarpeellisilta. Muista kuunnella omia voimavarojasi.
Tän obbvuõđâst
- 1. Mihin toivon muutosta?
- 2. Perusasiat kuntoon
- 3. Opi keskittymään oleelliseen
- 4. Ennakoi ja suunnittele
- 5. Opi tauottamaan ja jaksottamaan
- 6. Ihanteellinen keskittymisympäristö
- 7. Rutiinien luominen
- 8. Helpota aloittamista
- 9. Sujuvoita siirtymisiä
- 10. Tue muistia ja oppimista
- 11. Opi kuuntelemisen taitoa
- 12. Opi tunteistasi
- 13. Opi pysähtymään
- 14. Pohdi älylaitteiden käyttöäsi