Jiõččhåidd-programm
Miten tästä eteenpäin?
Seuraavalla videolla (1:29) kuulet, miten mielen hyvinvointia voi ylläpitää omahoito-ohjelman jälkeen.
Toivottavasti saitte hyödyllistä tietoa, uusia ideoita ja työkaluja syömisongelmien helpottamiseksi. Sopivalta tuntuvien harjoitusten tekoa kannattaa jatkaa tulevaisuudessakin. Kiinnitä jatkossakin huomiota myös omaan arjenhallintaasi ja pyri huolehtimaan itsestäsi parhaalla mahdollisella tavalla.
Salli itsellesi ja lapsellesi lepopäiviä, ja suunnittele niitä vaikka ennakkoon. Suunnittele viikkokalenteriinne myös hetkiä liikunnalle ja mielekkäälle toiminnalle.
Ovatko syömisongelmat vähentyneet?
Hienoa! Ei ole syytä huoleen, jos lapsesi oireet eivät ole poistuneet kokonaan. Oleellisinta on, miten ne nykyään vaikuttavat lapsesi elämään. Jos syömistilanteet eivät ole enää yhtä haastavia kuin aiemmin, olette saavuttaneet jo todella paljon. Syömisongelmien väheneminen voi myös jatkua ohjelman tekemisen jälkeen, kun työkalut juurtuvat toimintatavoiksi.
Jos syömisongelmat eivät vähentyneet
Jos tuntuu, että lapsesi tarvitsee tukevampaa apua, kerro siitä ammattilaiselle.
Jos oireet eivät vähentyneet
Mikäli syömisongelmat voimistuvat entisestään tai koet niiden haittaavan lapsesi toimintakykyä tai elämänlaatuanne, älä epäröi hakea apua!
Miten toimin, jos tämä ohjelma ei riittänyt?
Milloin apua kannattaa hakea?
Hoitoa kannattaa hakea, jos lapsen oireet alkavat häiritä elämää ja rajoittaa lapsen iälle tyypillistä toimintaa. Pienten lasten syömisongelmat vaikuttavat tällöin perhe-elämään, kaverisuhteisiin tai päiväkotipäiviin. Pitkittyessään syömisongelmat voivat altistaa myös muille ongelmille.
Apua kannattaa hakea myös, jos oireet kuormittavat perheen arkea tai koet, että keinosi vanhempana alkavat loppua tai voimavarasi vähentyä.
Mistä apua voi hakea?
Mikäli lapsellasi on jo hoitokontakti, kertokaa huolista omalle ammattilaisellenne.
Mikäli lapsellasi ei ole hoitokontaktia, kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan tai perheneuvolaan. Apua perheen arkeen ja hyvinvointiin voi saada lapsiperheiden sosiaalipalveluista. Lisätietoa avun hakemisesta löytyy mielenterveyspalvelut-osiosta.
Millaista apu on?
Ammattilaiset perehtyvät lapsesi ja perheesi tilanteeseen ja hoitoa suunnitellaan yhdessä. Työskentely voi tapahtua yksilöllisesti tai ryhmässä. Usein tarvitaan monen eri ammattilaisen, kuten ravitsemusterapeutin, puheterapeutin, lääkärin, sairaanhoitajan ja psykologin yhteistyötä.
Muita hyödyllisiä ohjelmia
Kiitos!
Kaikkea hyvää jatkotyöskentelyyn ja iloa perheesi elämään!
Saitko apua omahoito-ohjelmasta?
Haluatko antaa meille palautetta tai kehitysehdotuksia sisällöistä? Otamme mielellämme niin ruusut kuin risutkin vastaan.