Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

3. Anna lapsen osallistua

Useimmiten arjen ruokavalinnat tekee aikuinen. Lapsen kiinnostus ruokaa ja ruokailua kohtaan saattaa lisääntyä, mikäli hän pääsee osallistumaan valintoihin ja ruoan valmistukseen ikäänsä ja osaamiseensa sopivalla tavalla.

Yhteiset aterioiden suunnittelut, kauppareissut ja kokkailutuokiot voivat muodostua hauskoiksi yhdessäolon hetkiksi.

Harjoitus A: Yhteinen aterian suunnittelu, kauppareissu ja ruoanvalmistus

Tavoite

Osallistat lapsen kauppareissuun ja ruoanvalmistukseen. Tällöin lapsi voi innostua rohkeammin maistamaan uusia ruokia.

Ohje

  1. Miettikää yhdessä lapsesi kanssa jokin ruoka tai leivonnainen, josta hän pitää.
  2. Pohtikaa, mitä aineksia ruokaan tarvitaan. Tehkää kauppalista. Listan voi tehdä vaikka piirtämällä tai etsimällä mainoslehdistä ruoka-aineiden kuvia ja liimaamalla ne paperille.
  3. Menkää lapsen kanssa yhdessä kauppaan. Etsikää listan avulla tarvittavat ruoka-aineet.
  4. Tehkää ruoka yhdessä.
  5. Tarjoilkaa se muulle perheelle tai ystäville. Kertokaa puheella tai kauppalistan kuvien avulla, mitä ruoka sisältää.

Jos harjoitus tuntui mieluisalta, voitte toistaa sitä. Myöhemmin voitte valita harjoituksen kohteiksi muita kuin lempiruokia.

Harjoitus B: Viikon ruokalista perheen lempiruoista

Tavoite

Osallistat lapsen viikon ruokalistan rakentamiseen. Tämän avulla hän kuulee ja havainnoi, mistä muut perheessä pitävät. Se voi innostaa lasta rohkeammin maistamaan uusia ruokia.

Ohje

  1. Sopikaa perheen kanssa, että jokainen perheenjäsen saa valita, mitä viikon yhdellä aterialla syödään. Mikäli perhe syö yhdessä useamman aterian joka päivä, voi yksi perheenjäsen valita kaikki päivän ruoat.
  2. Laatikaa kauppalista. Käykää yhdessä ostoksilla. Jos mahdollista, valmistakaa ruoat yhdessä.
  3. Tutustukaa ja maistelkaa lempiruokia yhdessä. Pohtikaa, miltä ruoat kunkin perheenjäsenen mielestä maistuvat. Löytyikö kenellekään uusia herkkuruokia?

Kun viikon ruokalista laaditaan yhdessä ja lapsi pääsee vaikuttamaan siihen, saattaa lapsi innostua maistamaan ruokia, jotka ovat hänelle uusia ruokia, mutta kuuluvat sisarusten tai vanhempien lempiherkkuihin.

Viikon aikana koko perhe syö yhdessä ja saa mukavia kokemuksia yhteisistä arjen ruokailuhetkistä.