Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

Entä jos lapsi ei halua syödä mitään?

Lapsen kieltäytyminen lähes kaikesta ruoasta voi huolettaa ja turhauttaa vanhempaa. Jos lapsen ruokavalio on erittäin rajoittunut, ota yhteyttä neuvolaan.

Ruokailun kesto

Ruokailutilanne on tärkeä pitää sopivan mittaisena. Yleensä hyvä aika on noin 15–20 minuuttia. Sinä aikana lapsi useimmiten syö sen, mikä hänelle maistuu.

Lasta voi tarvittaessa auttaa hahmottamaan aikaa esimerkiksi Time Timer -kellon avulla. Niitä löytyy sekä kaupoista että puhelinsovelluksina.

Syöminen tapahtuu ruoka-aikoina

Ajan täytyttyä ruokailu päättyy, lautanen tyhjennetään ja siirrytään muihin puuhiin. Seuraavan kerran ruokaa tarjotaan sitten, kun on taas ruoka-aika. Ruokailujen välissä vältetään ylimääräisiä välipaloja. Useimmiten lapsi syö sitten, kun on riittävän nälkäinen.

Tuttu ruoka helpottaa

Ruokailutilanteissa on aina hyvä olla tarjolla jotain sellaista ruokaa, mikä on lapselle tuttua ja turvallista. Tällöin lapsi tietää, että pystyy syömään ainakin jotain.

Aseta uusia tai lapselle vieraampia ruokia tarjolle. Lapsi voi maistaa niitä halutessaan.

Vuorovaikutus ruokaillessa

Ruokailun aikana kannattaa keskittyä mukavaan jutusteluun. Keskustelkaa muista asioista kuin syömisestä. Näin tunnelma pysyy rennompana.

Aikuinen antaa omalla toiminnallaan lapselle mallia ruokailuun liittyvistä taidoista ja tavoista.   

Huomaa

  • Kaikki aterialla tarjottavat ruoat ovat samanarvoisia. Esimerkiksi leipä tai jälkiruoka ei ole palkinto lautasen tyhjentämisestä.

  • Jos lapsen ruokavalio on rajoittunut vain muutamaan ruoka-aineeseen, on hyvä olla yhteydessä neuvolaan avun saamiseksi.