Jiõččhåidd-programm
Miten vanhemman hyvinvointi vaikuttaa?
Vanhemmuustaitojen omaksuminen on hyvä aloittaa arvioimalla omaa jaksamistasi ja voimavarojasi suhteessa vanhemmuuden tehtäviin. Kun voit vanhempana hyvin, syntyy sinun ja lapsesi välille herkemmin positiivista vuorovaikutusta.
Hyvinvointisi mahdollistaa sen, että jaksat huomioida ja vahvistaa lapsesi myönteistä käytöstä ja opettaa hänelle uusia taitoja ja käyttäytymistä.
Itsemyötätunto on tärkeää
Lapsen käytös saattaa herättää vanhemmassa voimakkaita tunteita, kuten ärtymystä, huolta ja epätoivoa. Myös syyllisyyden, häpeän ja riittämättömyyden kokemukset ovat tavallisia.
Monet kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa, eikä kukaan vanhempi osaa toimia aina haluamallaan tavalla.
Lähtökohta siihen, että voit auttaa lastasi, on se, että pystyt suhtautumaan itseesi ymmärtävästi ja myötätuntoisesti. Kuuntele ja tarkastele omia tunteitasi ja kokemuksiasi syyllistämättä itseäsi. Kehu ja kannusta itseäsi säännöllisesti. Erityisen tärkeää se on haastavissa hetkissä.
Aina voi oppia
Lapset ovat joustavia ja oppivaisia. Heidän kanssaan voi hämmästyttävän hyvin keskustella myös vanhemman virheistä, tunteista ja teoista. Muista, että jos et nyt onnistunut, on seuraavalla kerralla uusi mahdollisuus onnistua. Vanhemmuuskin on oppimisen matka!
Arvioi pystyvyyden kokemuksiasi
On tärkeää, että koet pystyväsi vaikuttamaan lapsesi käytökseen. Kun itse uskot itseesi ja toimintaasi, on toiminnallasi enemmän vaikutusta myös muihin.
Usein kokemus omasta pystyvyydestä vanhempana vaihtelee. Lapsen haastava käytös voi horjuttaa vanhemman itsetuntoa. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota omiin kykyihin ja onnistumisiin.
Pohdi, sopivatko alla olevat väittämät sinuun vanhempana.
- Tiedän yleensä, mitä minun pitäisi tehdä, jotta lapseni käyttäytyisi myönteisesti.
- Pystyn toimimaan niin, että tuen lapseni myönteistä käytöstä.
- Omat tekoni saavat aikaan muutoksia lapseni käytöksessä.
Vaikka väittämät eivät tuntuisi vielä osuvilta, lisääntyvät pystyvyyden kokemuksesi todennäköisesti tämän ohjelman avulla.