Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

6. Tutki ajankäyttöäsi

Nyt kun olet pohtinut arvojasi, on hyvä pysähtyä tarkastelemaan, onko oma ajankäyttösi niiden mukaista.

On tavallista, että itselle tärkeät asiat eivät aina näy omassa ajankäytössä. Tähän voi olla useita syitä. Ensinnäkin, jos ei ole kirkastanut itselleen tärkeitä asioita, on vaikea toimia niiden mukaisesti. Tutkinnon suorittaminen voi olla sinulle tärkeää, mutta opiskelu tuntua työläältä ja ikävältä.

Joskus on myös vaikea toteuttaa tärkeitä asioita, koska ne herättävät ikäviä tunteita ja ajatuksia. Monelle esimerkiksi sosiaalinen kanssakäyminen on samaan aikaan tärkeää ja jännittävää – jopa pelottavaa. 

Ajastasi kilpailee moni asia

Välillä on myös aidosti vaikeaa löytää aikaa kaikille itselle tärkeille asioille. Esimerkiksi sekä koulutehtävät että ajanvietto kavereiden kanssa voivat olla eri syistä tärkeitä ja kilpailla samasta ajasta. Jos taas arjessa on paljon mukavia aktiviteetteja, ei rentoutumiselle ja levolle ehkä riitä aikaa.

Harjoitus: Ajankäyttö

Tavoite

Hahmotat paremmin omaa ajankäyttöäsi, ja löydät siihen tasapainon. 

Ohje

Voit tehdä tämän tehtävän joko piirtäen vihkoosi tai kirjoittaen vastaukset alta löytyviin ruutuihin.

Ajankäytön ympyrä

Piirrä yllä olevan kuvan mukainen kuva omasta ajankäytöstäsi. Pohdi, miten ajankäyttö jakaantuu eri asioiden välillä sinulle tyypillisenä päivänä. Voit myös kirjoittaa vastauksesi.

Pohdi asioita, kuten

  • uni ja lepo
  • koulu ja koulutehtävät
  • somen käyttö
  • ystävät
  • perhe
  • rentoutuminen
  • kotityöt
  • harrastukset
Loading ...

Pohdi, oletko tyytyväinen ajankäyttöösi.

Millainen olisi sinulle sopiva tasapaino muun muassa riittävän levon, mielekkäiden aktiviteettien, ihmissuhteiden, opiskelun ja arjen askareiden välillä?

Loading ...