Jiõččhåidd-programm
Miten oma menneisyys vaikuttaa?
Omaa menneisyyttä tutkimalla voi ymmärtää paremmin itseään.
Mikä on sinulle tärkeää?
Tutkimalla omia muistoja voi löytää tietoa siitä, millaisista asioista pitää ja innostuu. Ne voivat kertoa myös siitä, millaista toimintaa arvostaa itsessä ja muissa. Myös ikävät kokemukset voivat opettaa paljon hyödyllisiä asioita. Niiden pohjalta voi saada tietoa esimerkiksi siitä, mistä ei pidä ja millä tavalla ei halua toimia.
Ikävät muistot esteenä
Menneisyyteen mahtuu ikäviä tapahtumia, kuten epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. Uusissa tilanteissa mieli saattaa muistuttaa näistä menneistä tapahtumista:
- ”Tämäkin tulee menemään pieleen.”
- ”Nolaan itseni kuitenkin.”
- ”Epäonnistun aina.”
Pienikin menneestä vaikeasta tilanteesta muistuttava asia voi herättää ikäviä tunteita, vaikka nykyhetken tilanne olisikin erilainen. Joskus ikävät tunteet ja ajatukset asettuvat ikään kuin esteeksi tielle. Tällöin ei välttämättä uskalla tai halua tehdä asioita, joita pitää oikeasti tärkeinä.
Rajoittavat uskomukset
Elämän aikana saattaa tarttua mukaan myös sellaisia ajattelu- ja toimintatapoja, jotka rajoittavat elämää. Saatat ajatella esimerkiksi:
- ”Aina täytyy pyrkiä täydellisyyteen.”
- ”Minun täytyy miellyttää muita, jotta tulen hyväksytyksi.”
- ”Kielteisiä tunteita ei kannata koskaan näyttää muille.”
Voit oppia toimimaan toisin
Oman elämänhistorian painolasti on kuin massaa, joka kulkee elämän joen virtauksen mukana. Se muokkaa jokea ja joskus hankaloittaa melomista.
Menneisyyttä ei voi muuttaa, eikä yleensä voi tietää, mitä joessa tulee eteen. Voit kuitenkin valita reittisi ja oppia uusia tapoja virrassa etenemiseen.
Muista
On hyvä olla tietoinen siitä, miten omat aiemmat kokemukset ja uskomukset vaikuttavat elämään.