Skip to main content

Программа самопомощи

Mistä mustasukkaisuus johtuu?

Mustasukkaisuus on evoluutiossa kehittynyt tunne. Sen taustalla on useita erilaisia syitä. Tunnetta selittävät mustasukkaisen omat, henkilökohtaiset syyt sekä parisuhteen tilanne ja vuorovaikutus. Myös kulttuuri vaikuttaa mustasukkaisuuden ilmenemiseen.

Seuraavaksi tutustutaan tarkemmin mustasukkaisuuden syihin.

Evoluutioon liittyvät syyt

Mustasukkaisuuden tunne on syntynyt lajinkehityksen myötä. Se on evoluutioteorian mukaan suojatunne, jonka tarkoitus on varjella parisuhdetta ja perhesiteitä. Myös eläimillä esiintyy mustasukkaisuutta.

Pahimmillaan mustasukkaisuus kuitenkin uhkaa juuri niitä asioita, joita ihminen yrittää suojella: perhettä ja suhdetta kumppaniin. Pyrkimys kontrolloida puolisoa voi pelottaa häntä ja ajaa hänet kauemmas. Mustasukkaisuus voi pilata muuten hyvän suhteen.

Kulttuuriin liittyvät syyt

Kulttuuritausta vaikuttaa mustasukkaisuuden kokemiseen. Joissakin kulttuureissa mustasukkaisuuden ilmaiseminen on hyväksytympää kuin toisissa. Myös käsitykset parisuhteen rajoista vaihtelevat eri kulttuureissa.

Esimerkiksi Aasiassa mustasukkaisuuden ilmaiseminen ei ole yhtä tavallista kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Latinalaisessa Amerikassa puolestaan ilmaistaan paljon mustasukkaisuutta, koska se tulkitaan rakkauden osoitukseksi.

Samankin kulttuurin sisällä on erilaisia alakulttuureita, joissa suhtautuminen mustasukkaisuuteen vaihtelee.

Yksilöön liittyvät syyt

Aiemmat kokemukset ihmissuhteista vaikuttavat mustasukkaisuuteen. Esimerkiksi lapsuuden kokemukset vanhemman uskottomuudesta ja sen repivistä seurauksista voivat herkistää mustasukkaisuuden kokemiselle. Jos on aiemmissa suhteissa tullut petetyksi ja jätetyksi, voi se saada pelkäämään myös nykyisen kumppanin menettämistä.

Lapsuuden ihmissuhdekokemukset muokkaavat odotuksia ihmissuhteista. Niiden pohjalta muodostuu käsitys siitä, voiko toisiin luottaa sekä voiko tuntea olevansa tärkeä ja rakastettava. Pettymykset ja turvattomuuden kokemukset voivat johtaa hylätyksi tulemisen pelkoon ja mustasukkaisuuteen.

Mustasukkaisen oma uskottomuus

Aiheettoman mustasukkaisuuden taustalla voi myös olla mustasukkaisen oma uskottomuus tai torjutut toiveet sitä koskien. Henkilö, joka haaveilee uskottomuudesta, muttei hyväksy sitä puolta itsessään, voi heijastaa omia aikomuksiaan kumppaniinsa kohdistamalla tähän mustasukkaista paheksuntaa.

Mustasukkaisuudella voi myös yrittää peitellä omaa uskottomuutta. Syyttämällä toista perusteetta voi yrittää itse päästä pälkähästä.

Parisuhteeseen liittyvät syyt

Parisuhteessa koettu epävarmuus yhdistettynä siihen, että suhde on merkityksellinen, altistaa mustasukkaisuudelle.

Liiallinen mustasukkaisuus on parisuhteessa kummankin ongelma. Mustasukkaisuutta saattaa ylläpitää se, että siitä on suhteen osapuolille jotakin hyötyä. Kumppani voi esimerkiksi tarkoituksella flirttailla muille saadakseen toisen ilmaisemaan rakkautta ja sitoutumista.

Riitely mustasukkaisuudesta voi myös tarjota väylän läheisyyden välttämiselle. Toisaalta mustasukkaisuus voi toimia myös eräänlaisena piristysruiskeena suhteelle. Se voi tarjota mahdollisuuden intohimon kokemiselle ja estää parisuhdetta urautumasta.

Uskottomuuskriisi

Yleisin syy mustasukkaisuuteen on kumppanin uskottomuus. Uskottomuuskriisi on yleensä traumaattinen kokemus. Se loukkaa perustoivetta siitä, että toiseen voi luottaa, toinen on itseä varten ja itse on riittävä kumppanille.

Uskottomuudesta ylipääseminen on vaativaa, mutta mahdollista. Apua tilanteeseen kannattaa hakea parisuhteiden hoitoon erikoistuneelta psykologilta tai psykoterapeutilta.