F43.2 Sopeutumishäiriöt

Sopeutumishäiriöt ovat tunnepohjaisia reaktioita, jotka liittyvät selkeästi tiettyyn rasittavaan elämäntapahtumaan. Oireet lievittyvät yleensä nopeasti stressitekijän poistuttua. 

Sopeutumishäiriöihin liittyy erilaisia tunneperäisiä oireita, jotka voivat vaikuttaa sosiaaliseen toimintakykyyn sekä työ- ja opiskelukykyyn. 

Taustalla olevat stressitekijät voivat olla esimerkiksi 

• menetyksiä, kuten läheisen ihmisen kuolema tai parisuhteen päättyminen 
• merkittäviä elämänmuutoksia, kuten työpaikan vaihtuminen, muutto tai eläkkeelle jääminen 
• raskaita elämäntilanteita, kuten onnettomuuteen joutuminen, puolison uskottomuus, taloudelliset vaikeudet tai työttömyys  

Oireet voivat olla monimuotoisia ja vaihtelevia. Tavallisimmat oireet ovat ahdistuneisuus, masentuneisuus ja väsymys. Oireisiin voi kuulua myös muita tunnereaktioita, käytösongelmia ja impulsiivisuutta. 

Lisäksi häiriöön voi liittyä huolehtimista ja vaikeutta suunnitella asioita etukäteen. 

Kriteerit 

Diagnostisiin kriteereihin kuuluvat seuraavat asiat:

1. Oireet ovat alkaneet rasittavan elämäntapahtuman jälkeen kuukauden kuluessa. Tapahtuma ei ole ollut poikkeuksellinen tai katastrofaalinen.

2. Henkilöllä esiintyy oireita tai käytöshäiriöiden piirteitä, jotka sopivat mielialahäiriöihin, käytöshäiriöihin tai neuroottisiin, stressiin liittyviin tai somatoformisiin häiriöihin. Mikään oireista ei kuitenkaan ole niin vakava tai hallitseva, että diagnoosi voitaisiin asettaa sen mukaan. Oireiden laatu ja vaikeusaste vaihtelevat.

3. Oireet kestävät enintään kuusi kuukautta sen jälkeen, kun rasittava elämäntapahtuma tai sen seuraukset ovat väistyneet. Poikkeuksena on pitkittynyt masennusreaktio, joka voi kestää pidempään.

Sairauden kulku ja ennuste 

Sopeutumishäiriöt ovat lieviä. Ne eivät eroa paljoa yleisestä tavasta, jolla muutoksiin reagoidaan. Häiriön aiheuttama toimintakyvyn heikkeneminen on usein lyhytkestoista.

Elämäntilanteeseen liittyvät psyykkiset oireet ovat hyvin tavallisia eikä tavanomaisia tunnereaktioita tule diagnosoida häiriöksi.

Jos oireet kuitenkin ovat voimakkaita ja toimintakykyä lamaavia, voidaan puhua häiriöstä. Tällöin potilasta voidaan hoitaa kriisipsykoterapeuttisin keinoin. On arvioitu, että jopa 15–30 % yleislääkäreiden vastaanotolle hakeutuvista potilaista kärsii sopeutumishäiriöstä.

Mikäli stressitekijään ei ole mahdollista vaikuttaa, voi oireisto pahentua masennukseksi, ahdistuneisuudeksi tai unettomuudeksi. Tällöin on tärkeää hakea apua terveydenhuollon ammattilaiselta.

Omahoito ja hoito 

Ensisijainen ratkaisukeino on oireita aiheuttavan stressitekijän muuttaminen. 

Mikäli stressitekijä säilyy, on hyvä yrittää sopeutua siihen. Sopeutuminen tapahtuu 

• muuttamalla suhtautumistaan stressitekijään tai 
• muuttamalla omia tapoja toimia suhteessa stressitekijään. 

Esimerkiksi muihin ihmisiin liittyvissä hankalissa tilanteissa voi yrittää muuttaa omaa tapaansa viestiä tunteistaan ja kokemuksistaan. 

Elämäntilannetta tai tapahtumaa voi myös pyrkiä jäsentelemään joko läheisten tai ammattilaisen kanssa. Joskus on apua vertaistukiryhmissä keskustelemisesta.

Itsehoitokeinoina tärkeitä ovat myös riittävä ravinto, lepo, uni ja liikkuminen. Lisäksi erilaiset rentoutumiskeinot sekä mielekkäät harrastukset voivat olla hyödyllisiä.

Psykoterapiaan hakeutuminen voi olla hyödyllistä, jos sopeutumishäiriön oireet toistuvat elämän erilaisissa tilanteissa. Tämä viittaa siihen, että on alttiutta sopeutumishäiriöille.