Skip to main content

програма самодопомоги

5. Opi vastaanottamaan ajatukset ja tunteet

Edellisessä kohdassa opittiin, että erilaisille tilanteille voi löytää vaihtoehtoisia tulkintoja. Ajatukset eivät ole itsessään tosiasioita, eivätkä ne aina ole hyödyllisiä. Ajatukset, kuten tunteetkin, tulevat ja menevät.

Siksi on tärkeää harjoitella vastaanottamaan epämiellyttäviä ja ikäviä ajatuksia ja tunteita.

Tämä tarkoittaa, että ei yritä väkisin päästä niistä eroon tai toimi automaattisesti niiden mukaisesti. Sen sijaan pyrkii yksinkertaisesti panemaan ne merkille ja havainnoimaan niitä uteliaasti. Tällöin on helpompi pysähtyä harkitsemaan, millainen toiminta olisi kulloinkin hyödyllisintä.

Jotkut vaikeat tilanteet menevät nopeasti ohi, jolloin niitä voi tarkastella vain jälkikäteen. Tunteet voivat myös olla hetkellisesti niin voimakkaita, että havainnointi on hankalaa. Tällöin voit kokeilla kiinnittää hetkeksi huomiota muualle. Uppoudu esimerkiksi peliin tai liikuntaan. Voit myös vaikka puhua läheiselle ihmiselle tai tehdä rentoutusharjoituksen.

Seuraavaksi harjoittelet ajatusten vastaanottamista uudella tavalla.

Jos teet vielä edellistä harjoitusta (vaihtoehtoisten ajatusten etsiminen), niin voit tehdä ensin muutaman päivän sitä ennen tähän harjoitukseen siirtymistä.

Harjoitus: Ajatusten vastaanottaminen

Tavoite

Harjoittelet havainnoimaan ajatuksiasi ja tunteitasi ilman, että jäät niihin jumiin tai toimit automaattisesti niiden mukaisesti.

Ohje

Havainnoi kielteisiä ajatuksia muutaman päivän ajan.

Kun huomaat ajatuksen, pane se merkille ja havainnoi sitä uteliaasti. Älä yritä päästä siitä eroon. Älä myöskään jää pohtimaan, pitääkö se paikkansa.

Tästä harjoituksesta kannattaa tehdä itselleen tapa.

Kokeile seuraavaa

Sano ajatus itsellesi ääneen, esimerkiksi: ”Minulla on ajatus, että kaikki menee pieleen”.

Voit myös kokeilla sanoa ajatuksen ääneen hassulla äänellä tai vaikka laulaa sen. Tällä tavoin ajatukseen voi olla helpompi suhtautua vähemmän vakavasti.

Huomioi myös tunnetila. Pyri nimeämään tunne itsellesi.

Pohdi sitten seuraavia kysymyksiä

  • Millainen toiminta houkuttelee minua tällä hetkellä? Mitä siitä seuraisi nyt ja myöhemmin?
  • Olisiko tämä toiminta minulle hyödyllistä? Jos ei, niin miten muutoin voisin toimia?

Esimerkki: Antti, 13 v

Huomaan ajatuksen, että kaikki tulee menemään pieleen. Huomaan, että en halua mennä huomiseen kokeeseen. Jos en mene, niin en ainakaan joudu pettymään.

Mutta silloin en voi myöskään onnistua ja koe on edessä myöhemmin. Ehkä kaikesta huolimatta on hyödyllistä mennä ja tehdä parhaansa. Silloin voi olla tyytyväinen, että yritti. Ja ehkä huomaa myös paremmin, että missä on vielä harjoiteltavaa. Ja ei kai se ole maailmanloppu, vaikka koe ei menisikään ihan putkeen.

Esimerkki: Anni, 15 v

Huomaan ajatuksen, että en ole yhtä hyvä ja kaunis kuin kaikki muut. Huomaan, että minun tekee silti mieli selata somesta koko ajan muiden kuulumisia. Haluaisin vaan olla yksin ja murehtia.

Mutta huomaan myös, ettei näistä ajatuksista tule parempi mieli eivätkä ne auta minua. Ehkä voisin tehdä nyt jotain, mistä saan onnistumisen kokemuksia ja mistä pidän. Voisin mennä vaikka pitämään omat futistreenit.