програма самодопомоги
Mitkä ovat masennuksen oireita?
Masennukselle tyypillisiä oireita
Mielialaan ja itsetuntoon liittyvät oireet:
- pitkittynyt alakuloinen mieliala
- ärsyyntymisherkkyys
- toistuvat kuolemaan liittyvät ajatukset
- itseluottamuksen väheneminen
- itsesyytösten lisääntyminen
- päätöksenteon vaikeus
- kiinnostuksen puute asioihin, jotka ennen tuottivat mielihyvää
- keskittymisvaikeudet
Fyysiset oireet:
- uupumus ja väsymys
- toimintakyvyn väheneminen ja aikaansaamattomuus
- selittämättömät fyysiset oireet (esimerkiksi päänsärky, pahoinvointi tai lihaskivut)
- ruokahalun muutokset
- unihäiriöt (esimerkiksi liikaunisuus, aamuyön heräily tai vaikeus nukahtaa uudelleen)
Miten masennus näkyy arjessa?
Masennus kehittyy asteittain.
Ensimmäiset merkit masennuksesta voi havaita muutoksina arjessa. Näitä ovat esimerkiksi:
- koulumotivaation lasku
- kaverisuhteiden muuttuminen
- harrastusten loppuminen tai väheneminen
Masennuksen alussa toimintakyky koulussa tai kaverisuhteissa voi pysyä hyvänä, vaikka muuten masennuksen merkkejä olisi havaittavissa. Masennuksen alkamista voi olla joskus vaikea havaita itse. Myös kavereiden ja perheen huomioita kannattaa kuunnella.
On hyvä hakea apua ja puuttua asioihin jo masennuksen alussa.
Harjoitus: Omat oireeni
Selvitetään seuraavaksi sinun oireitasi.
Tavoite
Tunnistat omat oireesi ja ymmärrät, miten ne elämässäsi näkyvät.
Ohje
Valitse listasta ne oireet, jotka tunnistat omalla kohdallasi.
Valitse sitten ainakin 1–3 sellaista oiretta, jotka tuntuvat sinusta ikävimmiltä tai voimakkaimmilta. Kirjoita vapaamuotoisesti alla olevaan kenttään, miten nämä oireet näkyvät elämässäsi.
Esimerkki
Oire: Itsesyytösten lisääntyminen - huomaan usein ajattelevani, että olen epäonnistunut.
Oire: Kiinnostuksen puute - en ole viime aikoina nauttinut harrastuksestani samoin kuin ennen.
Miten oireet näkyvät elämässäni
Muista
Masennus on yksi yleisimmistä mielenterveyden häiriöistä.
On tärkeää, että masennus tunnistetaan varhain ja hoito päästään aloittamaan ajoissa.