програма самодопомоги
Miten masennusta hoidetaan?
Omahoito-ohjelma itsenäiseen työskentelyyn
Joskus haitalliset tavat ajatella tai käyttäytyä heikentävät hyvinvointia. Jos näin on, on ne hyvä tiedostaa ja tunnistaa. Tällöin niitä pystyy myös muokkaamaan.
Omien ajatus- ja käyttäytymismallien kanssa työskentely onkin keskeistä tässä omahoito-ohjelmassa. Samalla opitaan myös tietoisuustaitoja ja rentoutumista.
Omahoidolliset ohjeet ovat ensisijaisen tärkeitä etenkin masennuksen varhaisvaiheessa ja lievässä masennuksessa. Lisäksi niistä voi olla apua myös vaikeammassa tilanteessa osana muuta hoitoa.
Ammattilaiselta saatava apu
Nuorten lievän ja keskivaikean masennuksen hoito aloitetaan yleensä psykososiaalisella hoidolla. Siinä hankalia asioita käydään läpi keskustelemalla. Tarvittaessa voidaan käyttää erilaisia harjoituksia ongelmallisten ajattelu- ja toimintatapojen muuttamiseksi.
Jos psykososiaalisesta hoidosta ei ole riittävästi apua, hoitoon voidaan liittää lääkehoitoa. Vaikeassa masennuksessa suositellaan lääkehoitoa jo alkuvaiheessa. Tällaiset päätökset hoidosta tekee lääkäri.
Hoidossa pyritään tekemään yhteistyötä vanhempien ja tarvittaessa esimerkiksi koulun kanssa, jos nuori antaa tähän luvan.
Nettiterapia
Nettiterapia on omalta tietokoneelta tai puhelimelta toteutettava hoito, jossa terapeutti tukee itsenäistä etenemistäsi.
Terapiaa teet viikoittain, ja sen kesto on noin 3–4 kuukautta.
Nettiterapiassa pohdit hankaluuksiasi ja ajattelu- ja toimintatapojasi sekä opettelet uusia toimintamalleja. Apunasi on tietosisältöjä, videoita ja harjoitteita. Nettiterapioista on oikein kohdennettuina saatu yhtä hyviä tuloksia kuin kasvokkain toteutetusta psykoterapiasta.
Jos kiinnostuit nettiterapiasta, hakeudu lääkärin vastaanotolle. Kuka tahansa lääkäri voi tehdä lähetteen nettiterapiaan.
Nettiterapia alkaa yleensä viikon sisällä lähetteen teosta ja on Suomessa asuville maksutonta.
Muista
Omahoidolliset ohjeet ovat ensisijaisen tärkeitä etenkin masennuksen varhaisvaiheessa.