Jiõččhåidd-programm
Miten suhtautua vaihteleviin tunteisiin?
Kaikki tunteet ovat normaaleja
Raskausaikaa ja vanhemmuutta kuvataan usein hyvin positiivisesti. Odottajalle voi syntyä vaikutelma, että hankalat tunteet olisivat poikkeavia.
Odotusaikaan kuuluu kuitenkin kaikenlaisia tunteita. Raskausaika voi nostaa pintaan ilon ja odotuksen lisäksi myös monenlaisia huolia ja pelkoja.
Ne voivat liittyä tulevaan lapseen, perhetilanteeseen ja omaan itseen. Myös mahdolliset aiemmat synnytyskokemukset aktivoituvat mielessä.
On tavallista kokea esimerkiksi
- surua aiemman elämänvaiheen menettämisestä
- hämmennystä tulevaisuuden suhteen
- avuttomuutta tai toivottomuutta vanhemmuuden vastuun edessä
- huolta siitä, saatko tarvitsemaasi tukea ja apua
Odottaja voi myös kokea, ettei haluaisi koko vauvaa. Hän voi pohtia, onko hänestä vanhemmaksi.
Myös se, että mahdollisen kumppanin elämä ei ole muuttunut yhtä lailla, voi aiheuttaa harmin- tai kateudentunteita.
Suhtaudu tunteisiisi sallivasti
Kaikki edellä mainitut tunteet ovat osa vanhemmuuteen valmistautumista. Ne ovat tärkeä osa muutosprosessia. Muutos ei koskaan ole pelkästään positiivinen kokemus.
Vanhemmuuteen valmistautumista helpottaa, jos opettelet suhtautumaan myös sekaviin ja ei-toivottuihin tunteisiin ja ajatuksiin uteliaasti ja sallivasti. Ne kertovat sinulle jotain tärkeää.
Jos tuntuu, että hankalat tunteet tai ajatukset valtaavat liikaa tilaa mielestä, voi olla hyvä keskustella niistä esimerkiksi kumppanin tai neuvolatyöntekijän kanssa.
Miten raskausaika vaikuttaa tunteisiin?
Raskausaikana mieli ja keho valmistautuvat tulevaan vanhemmuuteen.
Odottaja herkistyy jo odotusaikana tunteille ja kehon tuntemuksille. Tämä auttaa muodostamaan kiintymyssuhdetta kohtuvauvaan. Vauvan synnyttyä se taas herkistää havainnoimaan vauvan viestejä.
Muista
Raskauteen kuuluu usein mielialan vaihtelua. Vanhemmuuteen valmistautumista helpottaa, jos opettelet suhtautumaan uteliaasti ja sallivasti myös sekaviin ja ei-toivottuihin tunteisiin. Kaikki tunteet kertovat sinulle jotain tärkeää.
Tätä taitoa voit opetella harjoituksen 1. Tunteiden hyväksyminen avulla.