Skip to main content

Программа самопомощи

2. Opi havainnoimaan itseäsi

Yksinäisyys herättää usein pohdintoja siitä, millainen itse on. Olemme toisillemme peilejä, joista omaa itseään voi tarkastella. Toisten suhtautumisella on merkitystä sille, kokeeko itsensä tärkeäksi ja hyväksytyksi.

Yksinäisyyden keskellä näitä ihmispeilejä on usein vähän tai ei ollenkaan. Ilman riittävää sosiaalista peilaamista voi olla vaikea hahmottaa itseään.

Ajatusten ja tekojen erottaminen ominaisuuksista

Ihmisillä on taipumus ajatella itsestään kaikenlaista. Voi unohtua, että emme ole yhtä kuin tunteemme, ajatuksemme tai toimintatapamme.

Tekojen erottaminen henkilökohtaisista ominaisuuksista voi olla vaikeaa. Jos esimerkiksi epäonnistuu jossakin asiassa, ei se tarkoita sitä, että on olemukseltaan epäonnistuja. Jos tuntee ärtymystä, ei se merkitse sitä, että olisi hankala ihminen.

Havaitse, mitä ajattelet

Ensimmäinen askel yksinäisyyden vähentämisessä on omien yksinäisyyteen liittyvien kehäpäätelmien tiedostaminen. Pysähdy nyt tutkailemaan ja havainnoimaan omaa yksinäisyyden kokemustasi ja sen vaikutusta elämääsi.

Harjoitus: Kerro yksinäisyyden kokemuksestasi

Miksi?

Tässä harjoituksessa opit ymmärtämään omaa yksinäisyyden kokemustasi. Se on ensimmäinen askel yksinäisyyden vähentämisessä.

Miten?

Pysähdy oman yksinäisyytesi tarinan äärelle.

Kirjoita, miten olet yksinäisyyttä kokenut ja miten elämäsi on tähän asti kulkenut. Miten kertoisit siitä luotettavalle ihmiselle?

Näin kertoisin yksinäisyydestäni luotettavalle ihmiselle

Loading ...

Harjoitus: Yksin - ei yksin

Miksi?

Tässä harjoituksessa opit havainnoimaan paremmin, minkälaisia ajatuksia, tunteita ja kehollisia kokemuksia yksinäisyyden kokemukseesi liittyy.

Huomaat, mitkä asiat liittyvät yksinäisyyden kokemuksesi lisääntymiseen ja vähenemiseen.

Miten?

Kirjaa ylös, minkälainen on sinun stressaantunut ja yksinäinen mielesi. Entä minkälainen on hyvinvoiva ja rauhallinen mielesi?

Mitä eroja huomaat itsessäsi, havainnoissasi, ajattelussasi, toiminnassasi ja olemisessasi näiden kahden eri mielentilan välillä?

Loading ...

Harjoitus: Merkitykselliset ja edistettävät asiat

Miksi?

Tässä harjoituksessa opit tunnistamaan, mitkä asiat ovat sinulle sosiaalisissa suhteissa tärkeitä. Sen avulla voit lähteä edistämään niitä elämässäsi.

Miten?

Yksinäisyys on tunne, joka viestii sinulle itsesi ja ihmissuhteiden tärkeydestä.

Palaa tekstiin, jonka kirjoitit tämän sivun ensimmäisessä harjoituksessa, jonka nimi on ”Kerro yksinäisyyden kokemuksestasi". Lue nyt kirjoituksesi uudelleen

Etsi siitä kolme asiaa, jotka ovat sosiaalisissa suhteissa sinulle tärkeitä ja joihin kaipaat muutosta. Nämä asiat voivat liittyä siihen, miten suhtaudut joko itseesi tai muihin.

Esimerkki

  1. Sosiaalisten suhteiden laatu on minulle tärkeämpää kuin määrä. En välttämättä tarvitse isoa kaveriporukkaa, jos minulla on edes yksi läheinen ystävä.
  2. Vastavuoroinen tukeminen on minulle merkityksellistä. Minusta olisi mukavaa, jos vaikeina hetkinä voisin soittaa ystävälle. Vastaavasti haluaisin itsekin tukea ystävää hänen elämässään.
  3. Minusta on tärkeää, että voin ystävän seurassa olla rennosti eikä minun tarvitse jännittää.

Kolme asiaa, jotka ovat minulle tärkeitä sosiaalisissa suhteissa

Loading ...