Skip to main content

Программа самопомощи

Miten palaan aiempaan työhöni?

Usein sairauslomalta palataan samaan työhön, jota on tehty ennen sairauslomaa, tai muuhun tehtävään samalle työnantajalle. Tällöin työterveyshuolto ja esihenkilö ovat tärkeimmät yhteistyökumppanisi.

Työnantajasi kuuluu järjestää työterveyshuolto. Työterveyshuollon vastuualueeseen kuuluvat työ- ja toimintakyvyn arviointi sekä työhön paluun tukeminen.

Tavoitteena hyvä kokemus paluusta

Työhön paluusta pyritään tekemään hyvä kokemus sekä palaajalle että työyhteisölle. Työskentely aloitetaan vähitellen tutuista työtehtävistä. Osana työhön paluuta voidaan kanssasi pohtia, kuinka tilanteestasi kerrotaan työyhteisölle niin, että se tukee työssä jaksamistasi.

Yhteydenpidosta työpaikkaan on apua

On tärkeää, että pyrit itse pitämään yhteyttä työterveyshuoltoon ja työpaikkaan. Näin toiveitasi ja huoliasi voidaan huomioida paremmin.

Yleisimmät huolet liittyvät työn järjestelyihin, työkavereiden suhtautumiseen sekä omaan jaksamiseen ja työstä suoriutumiseen. Yhteydenpito kannattaa, sillä se helpottaa työhön paluun onnistumista.

Sopisiko osa-aikaisuus?

Sairausloman jälkeen työhön voi olla mahdollisuus palata alkuun osa-aikaisesti.

Osa-aikainen työhön paluu suunnitellaan yhdessä työterveyshuollon ja esihenkilön kanssa. Tarkoituksena on tukea voimavarojen ja työkyvyn säilymistä. Työhön ja tavanomaiseen arkeen totuttaudutaan vähitellen jaksamista kuunnellen.

Taloudellinen tuki osa-aikatyöhön

Oman terveyden ja kuntoutumisen huomioiminen

Mikäli sinulla on sairauksia, on niiden hyvä hoito ja kuntoutus tärkeä osa työhön paluuta.

Jos sinulla on oireita tai sairauksia, joihin et saa hoitoa, ota yhteyttä terveyskeskukseen tai lääkäriasemalle. Mikäli sinulla on jo hoitokontakti, ota asia puheeksi oman ammattilaisesi kanssa.

Oletko valmis palaamaan töihin?

Joskus voi haluta palata töihin, vaikka sairauden hoito ja kuntoutus edellyttäisivätkin rauhallisempaa etenemistä. Silloin hyvä vaihtoehto voi olla sellainen toiminta, joka valmistaa sinua työhön paluuseen. Olisitko kiinnostunut esimerkiksi opistojen kursseista tai vapaaehtoistyöstä?

Joskus työhön paluun suunnitteleminen voi tuntua liian aikaiselta, vaikka lääkärisi suosittelisi sitä. Kun työhön paluu suunnitellaan hyvin ja toteutetaan riittävän rauhallisesti, tukee se kuntoutumista sekä edistää terveyttä ja hyvinvointia.

Vinkki

Oletko huolissasi muistisi toimivuudesta työhön palatessa? Kysy lisäohjeita esimerkiksi työterveyshuollosta. Muistia voi ylläpitää ja parantaa.