Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

7. Kriisitilanteen läpikäynti

Kun alkuvaiheen järkytys tai hämmennys on pahimmilta osin ohi, on hyvä pysähtyä avoimesti kriisin herättämien tunteiden äärelle.

Tosiasioiden hahmottaminen ja hyväksyminen 

Kuvittele, että olet ajanut mopon mutaan ja olet jumissa. Jos kaasutat entistä kovempaa, uppoavat mopon takarenkaat yhä syvemmälle mutaan. 

Päästäksesi eteenpäin tilanteesta, sinun pitää ensin ymmärtää ja hyväksyä, että moposi on jumissa. Sen jälkeen voit miettiä, miten tästä eteenpäin. Sama pätee kaikkiin hankaliin tilanteisiin ja tunteisiin. 

Harjoitus: Kriisitilanteen ja tunteiden läpikäynti

Miksi?

Tunteille on tärkeää tehdä tilaa. Tunteelta piiloutuminen kuluttaa voimia. Se ei myöskään yleensä toimi pidemmän päälle. Jos taas on halukas kohtaamaan tunteet avoimesti, on elämä vapaampaa. Tunteet myös kertovat tärkeitä viestejä. Voit lukea niistä lisää sivulta Mihin vaikeita tunteita tarvitaan? 

Harjoituksen videolla (2:51) psykologi kertoo kolme eri keinoa, joiden avulla kriisin herättämiä tunteita voi opetella ymmärtämään ja hyväksymään. 

Tämän harjoituksen avulla hahmotat paremmin kriisin herättämiä muutoksia ja tunteita. Harjoittelet kohtaamaan tunteita avoimesti, jolloin sinun ei tarvitse päästä niistä eroon. Opit kohtaamaan vaikeat tunteet.

Miten?

Video sisältää pohdintatehtäviä, joiden aikana kannattaa pysäyttää video ja tehdä muistiinpanoja. Se voi lisätä harjoituksesta saatavaa hyötyä. Voit käyttää apunasi harjoituksen vastauskenttiä. Voit tehdä harjoituksen myös videon avulla.

Milloin?

Voit soveltaa harjoituksen kohtia 2–3 aina, kun koet olosi hankalaksi. Voit tehdä ne myös osana Hengähdystauko-harjoitusta.

1. Kirjoita, videokuvaa tai äänitä itsellesi pieni tarina omasta kriisistäsi.  

Kerro, mitä tapahtui ja miten elämäsi on sen myötä muuttunut. Millaisen muutoksen kanssa sinun on tultava toimeen? 

  • Millainen sinun tarinasi on?
  • Miten haluaisit kertoa sen?

Muista, että sinun ei tarvitse näyttää tätä kellekään. Sinun ei tarvitse selittää asioita.

Loading ...

2. Havainnoi uteliaasti, millaisia tunteita kriisi ja sen tuomat muutokset herättävät.  

Huomaa myös, miltä kehossasi tuntuu. 

Voit yrittää kuvitella, miltä tunteet näyttäisivät, jos niillä olisi konkreettisia ominaisuuksia, kuten muoto, väri ja koko. Voit myös ottaa itsellesi rauhassa aikaa ja ilmaista tunteita esimerkiksi kuvien, musiikin tai tanssin avulla. Voit myös koota itsellesi talteen koskettavia kuvia tai sanoituksia.

Kysy itseltäsi:

  • Voinko antaa itselleni luvan kokea näitä tunteita ilman, että yritän päästä niistä eroon tai pyrin työntämään ne sivuun? 
  • Miltä tunteet tuntuvat kehossani?
  • Miltä tunteet näyttävät?
  • Annanko itselleni luvan kokea näitä tunteita? 
Loading ...

3. Pohdi, kertovatko tunteet jotain siitä, mikä on sinulle tärkeää.

Pohdi:

  • Mitä tunteita tunnistan?
  • Miltä ne tuntuvat?
  • Mitä olisin kaivannut aiemmin?
  • Mitä kaipaan nyt?
  • Miten voisin saada elämääni sitä, mitä kaipaan?

Vinkki! Kokeile tässä kohtaa myös edellisen sivun Ajatusten keventäminen -harjoitusta

Esimerkki:
Ystävä on laittanut välit poikki
Tunnistan surua ja vihaa, koska ystäväni ei halua enää tavata. Suru tuntuu isona mustana möykkynä rinnassa. Ystäväni oli minulle tärkeä, koska jaoimme kaikki asiat keskenämme ja pidimme hauskaa yhdessä. Tuntuu epäreilulta, ja siksi olen vihainen. Kaipaan juuri nyt läheisen tukea. Voin kertoa äidille, että haluan jutella.

Loading ...