Jiõččhåidd-programm
6. Tunnista automaattiset ajatukset
Automaattiset ajatukset ohjaavat sitä, minkälaisia tiedostamattomia tulkintoja tilanteista tehdään. Vaikka automaattisia ajatuksia ei aina huomaa, ovat niihin liittyvät tunteet kuitenkin usein tiedostettuja.
ABC-malli
Ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen yhteyttä voidaan kuvata ABC-mallilla. Ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen ovat jatkuvassa yhteydessä toisiinsa:
Tilanteessa (A) herää reaktio (C), johon kuuluu kehon tuntemuksia, tunteita ja toimintaa. Tavallisesti näistä vaiheista ollaan tietoisia
Sen sijaan tilanteen tulkinnasta (B) ei yleensä olla tietoisia. Tähän vaiheeseen liittyvät ajatukset kuitenkin vaikuttavat keskeisesti siihen, minkälaisia tunteita ja toimintayllykkeitä (C) tilanteessa herää.
Ajatusten huomaaminen on vaikeaa, koska ajattelu on niin automaattista. Tietoisuustaitojen avulla voi ikään kuin hidastaa tätä nopeasti etenevää tilanteen, ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen ketjua. Näin voi tulla tarkemmin tietoiseksi tilanteeseen liittyvistä ajatuksista ja tulkinnoista.
Harjoitus: Pois vakiintuneista ajatuksista
Tavoite
Opit tunnistamaan ja kyseenalaistamaan automaattisia ajatuksia.
Ohje
Lue listaa, ja pohdi, tunnistatko itselläsi automaattista ajattelua. Jos tunnistat ajatuksia, voit kirjoittaa esimerkkejä omasta elämästäsi ja samalla miettiä, miten tilanteissa voisi ajatella toisin.
Esimerkki
”Sain kehityskeskustelussa esimieheltäni paljon kehuja ja yhden hieman negatiivisen kommentin. Sivuutin kehut kokonaan, ja muistan nyt vain sen yhden negatiivisen kommentin”
Esimerkkiajatuksia
- Minusta tuntuu, että olen huono.
- MInusta tuntuu, että kaikki ovat minua vastaan.
- Kukaan ei ymmärrä minua.
- Olen todella pettynyt itseeni.
- En kestä tätä enää.
- Olen epäonnistunut elämässäni.
- En ikinä selviä tästä.
- Ei kannata edes yrittää.
- Mikään ei tunnu enää hyvältä.
- En pääse alkuun missään.
- Mikä minussa on vikana?
- Olen liian heikko.
- Minulla ei ole mitään arvoa.
- Olen aiheuttanut toisille pettymyksen.
- Kunpa olisin parempi ihminen.