Jiõččhåidd-programm
2. TYÖKALUJA
Miten harjoituksia tehdään?
1. Tee harjoitukset järjestyksessä
Harjoitukset rakentuvat edellisten pohjalle. Alun harjoituksista on hyötyä loppuosan harjoituksissa. Siksi harjoitukset kannattaa tehdä järjestyksessä. Kaikki harjoitukset on suositeltavaa lukea läpi, vaikka ei niitä kokeilisikaan.
Jos puhetilanteisiin osallistuminen on sinulle hankalaa, kannattaa aloittaa rentoutusharjoituksista.
Olet oman tilanteesi paras asiantuntija. Siksi voit halutessasi aloittaa loppuosan harjoituksista, jos ne sopivat juuri sinun tilanteeseesi parhaiten.
2. Tee harjoituksia yhdessä läheisen tai ammattilaisen kanssa
On hyvä kertoa perheelle ja kavereille harjoittelusta. Se helpottaa harjoitusten tekemistä, ja he voivat tukea sinua.
Harjoituksia voi tehdä myös yhdessä ammattilaisen kanssa.
3. Jatka harjoitusten parissa, vaikka se tuntuisi haastavalta
Harjoittelu ei ole aina helppoa, mutta pyri jatkamaan askel kerrallaan. Pyydä aikuiselta apua.
4. Toista harjoituksia, jotta muutoksista tulee pysyviä.
Sinulle erityisen hyvin sopivat harjoitukset kannattaa ottaa muistiin ja tehdä niitä usein.
5. Anna aikaa muutokselle
Motivaatio asioiden muuttamiseen vaihtelee. Voimia muutoksen toteuttamiseen voi välillä olla enemmän, joskus taas vähemmän. Tämä vaihtelu kuuluu asiaan. Muista kuunnella jaksamistasi.
Tee sopimus itsesi kanssa: kokeile tämän omahoito-ohjelman ohjeita. Arvioi vasta sen jälkeen, oliko niistä apua.
Harjoitukset ovat tärkein osa omahoito-ohjelmaa
Harjoitukset ovat ohjelman ydin. Niiden kautta pääset miettimään ratkaisuja omaan tilanteeseesi.
On tärkeää, että tiedon lukemisen lisäksi teet myös harjoituksia. Harjoituksia tekemällä otat askelia oman tilanteesi parantamiseksi.
Seuraavalla videolla (1:21) saat vinkkejä omahoito-ohjelman harjoitusten tekemiseen. Samalla kuulet, miksi harjoitteluun kannattaa sitoutua.
Tän obbvuõđâst
- 1. Huomaa ja tunnista
- 2. Puherohkeuden kartoittaminen
- 3. Jännitysmittari
- 4. Eleet tueksi
- 5. Hengitys- ja rentoutusharjoituksia
- ALTISTUSHARJOITUKSET
- 6. Altistaminen ajatusten avulla
- 7. Läheinen puhesiltana
- 8. Tuntemattomien kanssa harjoittelu
- 9. Oman äänen kuuntelu
- 10. Tilanteiden harjoittelu ennakkoon
- 11. Etäyhteys avuksi