Skip to main content

Программа самопомощи

Ovatko tulosi ja menosi epätasapainossa?

Yksinkertaistettuna taloudelliset ongelmat johtuvat siitä, että tuloja on liian vähän tai menoja on liian paljon. Tällöin raha ei riitä kaikkiin tarpeellisilta tuntuviin menoihin.

Rahaongelmiin voi joutua myös keski- tai suurituloinen. Kun oma taloudellinen tilanne ahdistaa ja elämän perustarpeiden hankkiminen tuntuu epävarmalta, voi olla vaikea arvioida, mitkä menot ovat välttämättömiä. Toki voi myös olla tilanne, jossa menoja ei voi vähentää. Asiaa kannattaa kuitenkin selvittää.

Jos maksuvaikeudet ovat jo isompia ja perintätoimistot lähettävät jatkuvasti kirjeitä, voi olla vaikeaa erotella, mitkä laskuista on sellaisia, jotka kannattaa maksaa heti. Perintätoimistojen kirjeet voivat saada ajattelemaan, että perintälaskut tulee maksaa heti, vaikkei rahaa sen jälkeen jäisi vuokraan ja ruokaan.

Milloin menot ovat liian suuret?

Menot ovat liian suuret, jos rahat eivät riitä välttämättömiin ja suunniteltuihin menoihin. Menot voivat olla liian suuret suhteessa tuloihin, vaikka olisitkin saanut laskut maksettua ajallaan.

Tällaisesta tilanteesta kertoo esimerkiksi se, että joudut olemaan huolissasi rahan riittämisestä kuukauden lopulla. Taloudellinen tilanne on epätasapainossa myös silloin, jos suuremmat välttämättömät hankinnat johtavat hallitsemattomaan velkakierteeseen.

Liian suurten menojen tai liian pienten tulojen vaikutuksia

  • epävarmuus rahojen riittämisestä
  • laskujen viivästyminen
  • velkaantuminen
  • hallinnantunteen väheneminen ja vaikeus suunnitella elämää
  • ahdistus, stressi, toivottomuus ja lamaannus

Talouden epätasapainon erilaisia syitä

  • ”Pelkään joka kuukausi, etteivät rahat riitä. Tähän asti ne ovat riittäneet juuri ja juuri. Jäin työttömäksi vuosi sitten. Ajattelin, että löytäisin pian uuden työn, mutta niin ei käynytkään. Olen saanut vanhemmiltani lainaa, jotta olen voinut maksaa kaikki arkipäivän kulut.”
  • ”Tiedän, ettei minulla olisi ollut varaa siihen matkaan. Tai ehkä vielä matkaan, mutta kun ostin viime kuussa auton ja sitä edellisenä kuukautena olin reissussa lapsuudenkavereideni kanssa. Tiedän, että rahat eivät riitä ensi kuun vuokraan, mutta kyllä kaikki jotenkin järjestyy!”
  • ”Olen ollut vuosia työkyvyttömyyseläkkeellä, en tule kuntoutumaan, jotta voisin päästä työelämään. Elän minimietuuksien varassa. Hyödynnän viikoittain ruokajakelua, jotta rahani riittävät laskuihin ym. Kerään kesäisin pulloja, joka helpottaa hieman tilannettani. Taloudellinen ahdinkoni kuormittaa minua päivittäin, en usko, että tilanne tulee parantumaan.” 

Pohdi:

Mieti, oletko huolissasi rahan riittävyydestä. Onko huolesi jatkuvaa, vai liittyykö se tiettyihin tilanteisiin?