Skip to main content

Программа самопомощи

3. Muutoksen edut ja haitat

Oletko valmis muutokseen? Esimerkiksi uupumus, ahdistus ja alakulo voivat vähentää motivaatiota. Jos elämässäsi on nyt raskaampi vaihe, on normaalia, että motivaatio on juuri nyt kadoksissa. Tee niitä asioita, jotka ovat motivaatiolistallasi tällä hetkellä korkeimmalla.

Motivoitumista ohjaavat kyvyt, onnistumisen odotukset, mielenkiinnon kohteet ja uteliaisuus. Motivaatio ei ole pysyvä tila. Se muuttuu ajan ja tilanteen mukaan.

Motivaatio kasvaa, kun toiminta ja tavoitteet perustuvat henkilökohtaiseen valintaan. Onnistumisen kokemukset kasvattavat motivaatiota, joten pienetkin edistymisen askeleet on syytä tietoisesti huomioida.

Kenelle?

Muutoksen tarpeen pohtimisesta voi olla sinulle apua, jos kärsit jostakin seuraavista oireista:

  • kyvyttömyys nauttia
  • ahdistuneisuus
  • levottomuus
  • uupumus
  • alakuloisuus
  • surumielisyys

Motivaatio ailahtelee

Aika ajoin voi joutua arvioimaan melkein minkä tahansa toiminnan etuja ja haittoja tai päämäärän mielekkyyttä. On tavallista, että uutta toimintaa ei aluksi pysty arvioimaan realistisesti. Toimivuus selviää usein vasta kokeiluvaiheen jälkeen. Kokeiluvaihe voi olla raskas ja tuntua epävarmalta.

Yksinkertaisellakin tehtävällä on vaikutus psyykkiseen ja fyysiseen energiaan. Jos kärsit alakuloisuudesta, on luonnollista, että suoritustasosi ei ole sama kuin tavallisesti.

Miksi toimin, kuten toimin?

On hyvä kysyä itseltään, miksi toimii juuri sillä tavoin kuin toimii.

Edistääkö toiminta sellaisia päämääriä, joihin haluan sitoutua ja jotka koen mielekkäiksi? Onko toiminta rutiini? Olenko valinnut sen mielenkiinnostani ja kyvyistäni käsin? Edistääkö toiminta pitkällä tähtäimellä hyvinvointiani, ja teenkö sitä voimavarojani lisäävien ihmisten kanssa?

Pohdi toimintaasi

  • Mitä haluan saavuttaa ja miksi?
  • Mistä osatavoitteista kokonaistavoite koostuu?
  • Millaisia psyykkisiä ja fyysisiä voimavaroja tarvitsen?
  • Kuinka paljon voimavaroja tehtävä kuluttaa, ja miten ne ovat suhteessa jaksamiseeni?
  • Miten toimintaa ja lopputulosta arvioidaan?

Kannattaako muutos?

Monille luopuminen tarkoittaa jonkinasteista turvattomuutta.

Tässä harjoituksessa arvioit nykyisen toimintasi hyödyllisyyttä ja muutoksen kannattavuutta. Harjoituksessa arvioidaan sekä ajattelutapaa että toimintaa.

Tee harjoitus alla tai oheisen PDF-tiedoston avulla. Voit myös käyttää pohjaa esimerkkinä ja tehdä harjoituksen paperille.

Harjoitus: Arvioi muutoksen edut ja haitat

Tavoite

Opit arvioimaan nykyisen toimintasi ja ajattelusi hyödyllisyyttä sekä muutoksen kannattavuutta. 

Ohje

Valitse omaan elämääsi sopiva aihe ja otsikoi se, esimerkiksi “Kotiin jäämisen tai liikkumaan lähtemisen edut ja haitat, kun oloni on alakuloinen”.

Kirjaa tämän jälkeen muutoksen tuomat haitat ja sen tuomat edut tähän alle, paperille mallin mukaisesti tai tulosta pdf.

Harjoituksessa arvioidaan sekä ajattelutapaa että toimintaa.

Muutoksen-edut-ja-haitat-ahdistus

Arvioi nykyistä toimintaasi ja muutoksen kannattavuutta

Loading ...