Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

7. Käsittele rakkaudentunnetta

Eroaminen on tunteiden ja ajatusten tasolla tehtävä prosessi, jossa vähitellen tunteet toista kohtaan laantuvat. Erosta huomaa toipuneensa, kun entiseen kumppaniin voi suhtautua neutraalisti ja toivoa tälle hyvää.

Yhteinen historia sisältää myös paljon rakkautta. Oma kumppani on ollut syvien kiintymyksentunteiden ja tarpeiden kohteena. Kun ero tulee, eivät rakkaudentunteet lopu kuin seinään.

Miten käsitellä rakkaudentunnetta?

Jätetyllä saattaa olla vielä pitkään rakkaudentunteita ja toiveita yhteen paluusta. Myös eropäätöksen tehneellä voi olla vielä rakkaudentunteita, vaikka ne kumpuaisivatkin enemmän ystävyydestä.

Kaikki yhteiset muistot ja kokemukset voimistavat näitä tunteita. Kun muistot tulvivat mieleen, muistaa myös sen, että suhde on päättynyt.

Katse tulevaan

Rakkaudentunteiden tulviessa mieleen on hyvä suunnata ajatukset ja toiveet kohti tulevaa. Menneisyyttä ja toista voi alkaa helposti idealisoimaan. Erillään olon jälkeen ei välttämättä enää muista huonoja asioita tai eron syitä.

Vaarana on mielikuviin vaipuminen ja menneeseen jämähtäminen. Se voi johtaa myös katkeruuteen.

Kohtaa totuus

Rakkaudentunteisiin auttaa kipeän todellisuuden kohtaaminen: ”Minä en saa tältä ihmiseltä sitä, mitä toivoisin. Meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta parina.”

Ajatukset kannattaa suunnata siihen, millaista elämä juuri nyt tässä hetkessä on.

Harjoitus: Eromme syyt

Miksi?

Saattaa olla, että mielesi ajautuu eron jälkeen muistelemaan vain hyviä asioita suhteenne ajalta. Mielikuviin vaipuminen voi johtaa katkeruuteen tai epärealistisiin odotuksiin mahdollista uutta suhdetta kohtaan. Siksi on hyvä ajoittain muistuttaa itseään niistä asioista, jotka johtivat eroon. 

Tässä harjoituksessa tarkastelet realistisesti niitä syitä, mitkä saattoivat johtaa eroonne.

Miten?

Kirjoita ylös kaikki asiat, jotka eivät toimineet suhteessanne. Mieti, mitä riitoja teillä oli. Mieti, miten vähän tarpeesi tulivat tyydytetyiksi. Saitko rakkautta, kosketusta ja läheisyyttä?

Mieti myös, mitä sinä kaipaisit tulevassa parisuhteessasi, mikäli toivot sellaista. Mitä siinä olisi toisin?

Loading ...

Muista

Vaikka et saa rakkautta toiselta, voit opetella rakastamaan itseäsi enemmän.